Harmaapöllöt huhuilee aikuisia mukaan partiotoimintaan

0
Lea Laaksonen käynnistää yhdessä Outi Riikosen kanssa Pöytyän Pöllöjen aikuisvartion.

PÖYTYÄ. Jos lapsuudesta on jäänyt kaihertamaan, ettei koskaan päässyt leikkimään sudenpentua, tai jos vasta aikuisena on löytänyt itsestään seikkailijan ja samoajan, on Pöytyän Pöllöillä tilanteeseen ratkaisu valmiina. Sunnuntaina starttaavassa aikuisvartiossa tehdään kaikkia niitä asioita, joita lapsuudessa ja nuoruudessa partiossa mukana olleet lämmöllä muistelevat.

Aikuisluotsiksi Outi Riikosen kanssa ryhtyvän Lea Laaksosen mukaan mitään alkutietoja tai -taitoja ei osallistujilta ennakkoon vaadita.

–Kunhan ei pelkää mennä metsään, vaan viihtyy ulkona, hän sanoo.

Aikaisempaa partiokokemusta ei siis tarvitse olla, toisaalta ei se estekään ole aikuisvartioon osallistumiseen. Kaikki yli 22-vuotiaat aikuiset ovat Laaksosen mukaan tervetulleita Harmaapöllöiksi nimetyn vartion toimintaan.

–Kokoonnumme kerran kuukaudessa paikkaa vaihdellen ja katsomme, mikä paikalle tulevalle porukalle parhaiten toimii.

Kaikkea tulevaa toimintaa ei Laaksonen mukaan vielä ole lyöty lukkoon, vaan toiveita kuunnellaan. Alustavasti suunnitelmissa on muun muassa nuotioilta ja melontaretki. Myös partion arvoja on tarkoitus ottaa jokaiseen tapaamiseen mukaan.

–Kaikkea partiomaista tekemistä puuhaillaan, eikä tulla vain istuskelemaan, Laaksonen summaa ja lupaa, että kokeilemaan saa tulla pitkin kautta.

–Varsinais-Suomen partiopiirin tapahtumiakin varmasti tulemme hyödyntämään, hän lisää.

Retkeilytaitoja oppimaan

Laaksosen mukaan aikuisvartiolle on ollut kysyntää jo jonkin aikaa. Toukokuisissa etänä pidetyissä infotilaisuuksissa osallistujia oli kymmenkunta.

–Kiinnostusta oli enemmänkin, mutta siinä oli kynnystä osallistua nettikokoukseen, Laaksonen kertoo.

Koronatilanne herätti keväällä ja kesällä retkeilyintoa, ja nyt moni haluaa Laaksosen mukaan oppia lisää retkeilytaitoja. Toisilla kiinnostus on herännyt omien lasten partioharrastuksen myötä. Myös omaa harrastusta aikuisten kesken kaivataan.

Laaksosella on menneiltä partiovuosilta ja ohjaajana toimimisesta huikeita kokemuksia muun muassa viiden vuoden takaisesta maailmanjamboreesta Japanista. Pöytyän Pöllöjen aikuisvartion kokoontumisiakin hän odottaa innolla.

–Tykkään tehdä asioita aikuisten kanssa ja on kiva päästä opettamaan asioita aidosti kiinnostuneille, hän sanoo.

Lapsuudesta asti partiotoiminnassa mukana ollutta kaarinalaista Laaksosta kiehtoo ja viehättää erityisesti mukana olevan porukan keskinäinen luottamus. Pöytyän Pöllöissä hän on ollut mukana noin vuoden.

–Meillä on joka ikäkaudella oma ryhmä, osittain kaksikin. Johtajien suhteen tilanne on melko hyvä, Laaksonen kertoo.

Vaikka johtajia onkin riittävästi, apukäsillekin olisi tarvetta. Yksi aikuisvartion perustamiseen liittyvä toive on, että sitä kautta mahdollisesti apukäsiä löytyisi. Yleisesti ottaen partiotoimintaa pyritään aikuisvartioiden myötä laajentamaan nykyistä isommalle kohderyhmälle.

–Aikuispartiotoiminta on runsaan vuoden pyörinyt aktiivisemmin, Laaksonen kertoo.

Auran Eräkurjet oli yksi edelläkävijöistä perustaessaan muutama vuosi sitten oman aikuispartioryhmän Harmaakarhut. Harmaakarhujen toimintaan sisältyy perhepartio.

Harmaapöllöt aloittaa toimintansa sunnuntaina 30.8. kello 16. Kokoontuminen Pöytyän kirkon parkkipaikalla.