Suomen ainoa pyöriäistutkija Olli Loisa asuu Pöytyällä

0
Olli Loisan talon takaa aukeaa vajaan parin hehtaarin suojeltu metsäalue, jossa lehti- ja lahopuut saavat nyt elää rauhassa. Kuva: Veeti Nurminen

PÖYTYÄ/Rahkio. Itämeren pääaltaalla elää vain noin viisisataa pyöriäisyksilöä, mutta jo tieto siitä, että äärimmäisen uhanalaista valaslajia tavataan säännöllisesti kotimaisilla vesillä, on merkittävä. Näin sanoo Pöytyän Rahkiolla asuva valastutkija Olli Loisa , joka kuvailee työtään ”tutkimusmatkailuksi” ja ”löytöretkeilyksi”. Moni ehkä muistaakin Loisan viime toukokuulta, jolloin median katse kohdistui valastutkijaan, kun Taalintehtaan edustalle uiskenteli pullokuonodelfiinejä.

–Se tuli aluksi pyöriäishavaintona, mutta näin heti kuvista, että kyseessä ei ole pyöriäinen vaan delfiinilaji, Loisa kertaa tapahtumia.

Mielenkiintoista on myös se, että Saaristomerelle on hiljattain kotiutunut uusi peluri: liejutaskurapu. Tutkimusryhmänsä kanssa Loisa otti Saaristomerellä kalanäytteitä ja todisti, että liejutaskurapu on tullut alueelle jäädäkseen ja osaksi muun muassa ahventen, särkien ja härkäsimppujen ravintoa. Pari vuotta sitten huomiota herätti Suomen vesille eksynyt nuori ryhävalas, joka sotkeutui kalastajien rysiin. Sama uhka vaanii myös Loisan erityisenä tutkimuskohteena olevia pyöriäisiä.

–Kalastuksen sivusaaliiksi jääminen ja ihmisperäinen häiriö, kuten lisääntyvä meriliikenne ja -rakentaminen ovat suurimpia yksittäisiä uhkia, Loisa sanoo.

Akustista seurantaa

Loisan työssä korostuvat tutkimus, suojelu ja kansainvälinen yhteistyö. Pyöriäistutkimus tarkoittaa esimerkiksi pyöriäiskannan selvittämistä. Suomessa pyöriäisten määrä on niin pieni, että visuaalista laskentaa on turha tehdä. Siksi merenpohjaan on asennettu hydrofoneja, jotka tallentavat pyöriäisten lähettämiä kaikuluotausääniä.

–Näköhavaintoja on aina tullut, mutta akustista seurantaa kokeiltiin Suomessa ensimmäisen kerran vasta 2011. Ensin oli pelko, että teemmekö täysin turhaan ja saadaan nolla havaintoa, mutta sieltähän paljastui jotain ihan muuta. Havaintoja tulee koko ajan, Loisa iloitsee.

Loisa on Suomen vastuuhenkilö pyöriäisen esiintymisen seurannassa ja vastaa akustisesta seurannasta ja käsittelee kansalaisten antamia havaintoja. Työhön kuuluu yhteistyötä muiden maiden asiantuntijoiden kanssa, ja lähiaikoina Itämeren alueella ollaan käynnistämässä uutta pyöriäisten kanta-arviota, jotta nähdään, onko pyöriäiskannan koko tai levinneisyys muuttuneet.

–Sata vuotta sitten Suomessa nähtiin pyöriäisiä Kemiä ja Viipuria myöden eli koko rannikkoalueella. Viime vuosisadan puoleen väliin mennessä kanta romahti. Se oli aikaisemmin huomattavasti suurempi, Loisa harmittelee.

Tutkimus ja tieto pyöriäisten kannasta ja elinalueista ovat avainasemassa, kun mietitään lajin suojelutoimia. Loisa sanoo, että suojelutoimia pitäisi keskittää Gotlannin eteläpuoliselle Itämerelle, jossa äärimmäisen uhanalaisen pyöriäisen tärkeimmät alueet ovat.

–Mutta Suomessakin tilannetta pitää seurata.

Esiintymisen seuranta mahdollistaa suojelutoimien kustannustehokkaan kohdistamisen ja myös sen, että suojelutoimia ei tehdä siellä, missä yksilöitä ei liiku.

–Ei kiusata ketään tahallaan, Loisa lisää.

Huoli Itämerestä

Pyöriäisen suojelusta päästään sujuvasti toiseen Loisaa lähellä olevaan aiheeseen: Itämeren suojeluun. Matalan ja pienen Itämeren tila on Loisan mukaan huono, eikä mitään läpimurtoa sen suojelussa ole vielä tehty. Toisaalta pitkään jatkunut rehevöitymiskehitys on osittain saatu pysäytettyä.

–Mutta kirkasta tulevaisuutta ei ole vielä näkyvissä. Voimakkaampia toimia tarvittaisiin.

Loisan mukaan jo kauan sitten kielletyt myrkyt ja vanhat ravinteet kiertävät edelleen meren ravintoketjuissa. Silti paras keino on puuttua ulkoapäin tulevaan kuormitukseen. Lupaavana keinona hän mainitsee peltojen rakennekalkki- ja kipsikäsittelyn.

–Yhteiskunnan, maanviljelyksen ja tutkimuksen yhteistyöllä täytyy pyrkiä ratkaisemaan ongelmia. Parhaimmillaan keinot voivat olla sellaisia, että ne eivät heikennä satoa tai saattavat jopa parantaa sitä, ja siitä saadaan myös tavoiteltu ympäristöhyöty, Loisa pohtii.

Toukokuussa Taalintehtaalla nähtiin pullokuonodelfiinejä, joita on viimeksi tavattu Suomen vesillä viisikymmentäluvulla. Kuva: Olli Loisa

 

Pala suojeltua metsää

Valastutkija Olli Loisan kodin takana kasvaa metsää, mutta ei aivan minkälaista tahansa. Loisa osti metsäpalstan joitain vuosia sitten suojeltavakseen. Metsänsuojelu toteutui osana Metso-ohjelmaa, jonka kautta yksityiset metsänomistajat voivat suojella metsäalueita ja saada siitä rahallisen korvauksen. Korvaus tulee verottomana ja on siksi kilpailukykyinen hakkuutulojen kanssa.

–Toki suojeltavalla alueella pitää olla tietynlaisia suojeluarvoja, että mikä tahansa talousmetsä ei käy, Loisa toteaa.

Loisan metsä pääsi mukaan ohjelmaan runsaan lahopuuston vuoksi. Sen lisäksi metsässä kasvaa sisämaassa harvinaisempia metsälehmuksia. Lehmukset saavatkin nyt jäädä ottamaan metsässä lisää valtaa. Samalla lahopuut saavat jäädä rauhaan houkuttelemaan asukkaiksi pieneliöitä.

–Tämä on tulevaisuuden ikimetsä, Loisa hymyilee.
Veeti Nurminen