Auran K-kauppias vaihtuu

0
Timo Vormisto on Auran uusi K-kauppias. Pertti ja Minna Leppäkosken pari vuosikymmentä kestänyt urakka kauppiaspariskuntana päättyy.

AURA. Auran K-kauppias vaihtuu lokakuun alkaessa. Kauppiaspariskunta Pertti ja Minna Leppäkoski ovat myyneet kaupan turkulaiselle Timo Vormistolle. Vormistolla on kauppa myös Piikkiössä ja Turkuun Puolalankadulle aukeaa kuun vaihteessa uusi K-Market.

–Kaikki alkoi vuonna 1997, kun ostin tämän kiinteistön velipojan kanssa pakkohuutokaupasta. Kun kauppa avattiin keväällä vuonna 2000, en ollut ollut päivääkään ruokakaupassa töissä. Taustani on Hankkijalla maatalouskonekaupassa, Pertti kertoo.

Alku ei ollut helppo, mutta muutaman vuoden jälkeen kauppa alkoi käydä. Alkuvaikeuksien jälkeen myynti on parhaimmillaan nelinkertaistunut, vaikka kilpailu on kiristynyt kilpailevan ryhmittymän investoitua isosti Auraan.

Pertti Leppäkoski painottaa, että kaupan pitäminen on ollut heille koko perheen yritys. Minna Leppäkosken rooli on ollut merkittävä ja lapsetkin ovat olleet mukana kaupan töissä.

Iso askel otettiin vuonna 2013, kun kauppaa remontoitiin ja laajennettiin. Hyvä vuokralainenkin saatiin, kun Alko asettui kaupan päätyyn. Leppäkosken Matti-veli oli jo muutamaa vuotta aikaisemmin luopunut osuudestaan kiinteistössä.

Leppäkosken mukaan on ollut iso etu, että kauppa toimii omassa kiinteistössä. Tällainen konsepti on nykyisin kohtuullisen harvinainen. Yleensä kauppiaat toimivat Keskon tai jonkin muun tahon vuokralaisina.

–Kun on oma kiinteistö, kulut on helpompi pitää kurissa, Leppäkoski näkee.

K-Market Aurantori vetää asiakkaita noin kahdenkymmenen kilometrin säteeltä.

–Meillä on Länsi-Suomen alueen K-marketeista suurin keskiostos, hän toteaa tyytyväisenä ja sanoo muutenkin luopuvansa kaupasta hyvillä mielin, sillä myynti on hyvällä tasolla ja kannattavuus hyvä.

Kauppiaspari Minna ja Pertti Leppäkoski haluavat kiittää niin hyvää henkilökuntaansa kuin kaikkia asiakkaitaan. Laakereille ei kuitenkaan ole aikomus jäädä lepäämään.

–Täytän kuitenkin seuraavaksi 58 vuotta. Fyysinen kunto on edelleen hyvä ja haluan realisoida unelmia muunlaisesta tekemisestä, kuten luonnossa liikkumisesta ja elämästä ilman tiukkoja aikatauluja.

–Yrittäminen ei lopu kokonaan. Olemme myyneet kaupan ja omistukseemme jää kuitenkin osakeyhtiö, jota kehitämme, Pertti Leppäkoski kertoo.

Sukujuuria Tarvasjoella ja Koskella

Auran K-kauppiaana aloittavalla Timo Vormistolla on takanaan kolmetoista vuotta kauppiaana. Ensimmäinen kauppa oli Halikossa.

Vormisto arvelee, että kolmesta kaupastaan hän tulee viettämään eniten aikaa Aurassa, onhan se suurin.

–Suunnitelmat ovat vielä kehitteillä, mutta pyrin tietysti kehittämään kauppaa eteenpäin.

Auranmaa ei ole turkulaiselle Vormistolle tuntematonta aluetta, sillä hänen isänsä suku on Tarvasjoelta ja äitinsä suku Koskelta.

Kauppiaana Vormisto kertoo olevansa unelma-ammatissaan.

–Olen pikkupojasta saakka halunnut kauppiaaksi ja edelleen on kova palo tähän työhön ja yrittäjyyteen. Ruokakauppa oli luonnollinen valinta senkin vuoksi, että kokkaaminen ja ruoka ovat sydäntä lähellä.

Perhe on mukana myös Vormiston yrittäjän arjessa.

–Vaimolla on oma päivätyönsä juristina, mutta hän on kaupan töissä mukana oman työnsä ohella. Myös meidän kolme ja puolivuotiaan pojan voi nähdä mukana kauppahommissa, Vormisto kertoo.

Koronantilanteen vuoksi kauppiaan vaihtoa ei juhlisteta tässä vaiheessa kahvitteluilla.