Pöytyä keskittää aterioiden valmistusta – Kotipalveluateriat toimitetaan jäähdytettyinä asiakkaille

0
Riihikosken Rekolan yritysalueella olevassa keskuskeittiössä pysytään valmistamaan 1700 ateriaa päivässä.

PÖYTYÄ. Kyrön Kotikarpalon ja Riihikosken Riihikodin aterioiden valmistus siirretään Pöytyän keskuskeittiöön 12. lokakuuta alkaen. Ruokatuotannon siirto on osa kunnan talouden tasapainottamisohjelmaa, jonka kunnanvaltuusto hyväksyi kesäkuussa.

Myös kotipalveluaterioiden valmistus siirtyy keskuskeittiölle. Ateriat toimitetaan asiakkaille jäähdytettyinä 21. syyskuuta alkaen. Ateriat on aikomus toimittaa perille iltapäivisin kolme kertaa viikossa.

Keskuskeittiössä tehdään tällä hetkellä noin 1 200 koulu- ja päiväkotilounasta päivässä Riihikosken ja Kyrön alueille. Keittiön valmistuskapasiteetti on kuitenkin isompi, noin 1 700 lounasta päivässä. Tuotannon lisääminen on otettu huomioon tilasuunnittelussa.

Ruoanvalmistuksen siirtämistä koskevat yt-neuvottelut käytiin 25. elokuuta. Kotikarpalon ja Riihikodin keittiöiden henkilöstö siirtyy kokonaisuudessaan keskuskeittiöön. Kokkien tehtävät ja palkka pysyvät entisellään.

Nykyiset Riihikodin ja Kotikarpalon esimiesten tehtävät sen sijaan loppuvat. Keskuskeittiöön tarvitaan kuitenkin ruokapalveluvastaava, joka toimii keskuskeittiön ruokapalveluesimiehen varahenkilönä. Nykyiset esimiehet voivat hakea paikkaa sisäisellä haulla, kunhan henkilöstöjaosto on käsitellyt asian.

Kotipalveluaterioita varten keskuskeittiöllä on jo otettu käyttöön toinen kuiva-ainevarastoista. Uushankintana tarvitaan 4 300 euron arvoinen pakkauskone. Riihikodista siirretään jäähdytyskaappi ja pakkauspöytä, Kotikarpalosta kylmäkaappi ja Kartanokodista kylmäjakeluvaunu.

Tilaan tarvitaan myös lisää sähköpistorasioita, joiden asentaminen maksaa 1 850 euroa. Isoja kuljetuslaatikoita tarvitaan lisää noin kymmenen ja pieniä kuljetuslaatikoita saman verran. Isojen kappalehinta on 60 ja pienten 40 euroa.

Tekninen lautakunta merkitsi ateriavalmistuksen keskittämisen tiedokseen.