PÖYTYÄ. Kunnan henkilöstöjohtamisen mahdollisiin ongelmiin kantaa ottanut Pöytyän kunnanhallitus julistaa, että kunnassa on nollatoleranssi työssä syrjintää ja kiusaamista sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa kohtaan.

Turun Sanomien 25.9. julkaiseman artikkelin mukaan kolme nimettömänä esiintynyttä henkilöä on kohdannut epäasiallista kohtelua ollessaan Pöytyän kunnan palveluksessa. Nimettömien syyttävä sormi osoitti kunnanjohtaja Anu Heliniin.

–Esitetyt väitteet huonosta johtamisesta tai epäasiallisesta kohtelusta eivät ole tulleet kunnanhallituksen tietoon ennen Turun Sanomien asiaa käsitelleen artikkelin julkaisua, kunnanhallituksen tiedotteessa sanotaan.

Helin puolestaan jätti kunnanhallitukselle maanantaina työsuojeluilmoituksen työssään kokemasta pitkäaikaisesta häirinnästä.

–Pöytyän kunta suhtautuu Turun Sanomissa esitettyihin väitteisiin sekä kunnanjohtajan jättämään työsuojeluilmoitukseen erittäin vakavasti ja ryhtyy pikaisiin toimenpiteisiin asian selvittämiseksi, kunnanhallitus linjaa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Rauno Kajander (kesk) ei halua tässä vaiheessa kommentoida tilannetta yhtään sen enempää, mitä tiedotteeseen on kirjoitettu.

–Kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 12.10. Varmasti tätäkin asiaa siellä sivutaan. Perästä kuuluu, Kajander tyytyy sanomaan.

Hän ei kommentoi sitäkään, onko Helin tällä hetkellä töissä. Tiistaina tehdyssä viranhaltijapäätöksessä kunnan verkkosivuilla allekirjoittajana oli hallintojohtaja, vt kunnanjohtaja Paula Pekkola.