Carita Maisila on vuoden nuori johtaja

0
Marttilan kunnanjohtaja Carita Maisila on voittanut Suomen Nuorkauppakamarien järjestämän Nuori johtaja -kilpailun.

MARTTILA. Vuoden nuori johtaja 2020 kilpailun voittaja on Marttilan kunnanjohtaja Carita Maisila. Palkinnoksi hän sai VIA Group:in lahjoittaman paikan heidän vuoden mittaisessa VIA Leadership in Action -kehitysohjelmassa. Palkinnon arvo on noin 15 000 euroa.

Kilpailu oli niin tiukka, että tuomaristo päätti jakaa myös kunniamaininnan. Sen sai Kuopion Ravintolamestarit Oy:n toimitusjohtaja Eeva Mertanen. Mertanen saa kunniamaininnan lisäksi Rastor-instituutti lahjoittaman 1000 euron lahjakortin käytettäväksi heidän koulutuksiinsa.

Maisila oli finaalivaiheen ainoa julkisella sektorilla toimiva ehdokas. Hän on työskennellyt Marttilan kunnanjohtajana vuodesta 2012 alkaen. Maisila oli kunnanjohtajana aloittaessaan 27-vuotias.

Maisilan lisäksi kärkiviisikkoon pääsivät kauppakeskusjohtaja Aleksi Salminen kauppakeskus Redistä, Ravintolamestareiden toimitusjohtaja Eeva Mertanen, Rukakeskuksen markkinointijohtaja Jenni Ihatsu ja Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm.

Kilpailun järjestääSuomen Nuorkauppakamaritvuosittain.

–Olen kovin iloinen ja otettu. Palkitsemistilaisuus järjestettiin kokonaan etänä ja palkitseminen oli iso yllätys. Perusteluissa mainittiin muun muassa avoimuus ja helposti lähestyttävyys, Maisila toteaa.

Tuomaristo nosti perusteluissaan Maisilan ansioksi myös sen, että hän oli lisäkysymyksissä pohtinut myös hankalia johtamistilanteita sekä itsensä kehittämisen mahdollisuuksia.

–Esiin nostettiin myös se, että toimiala on erityisen haastava ja monipuolinen. Tämä on hyvä juttu myös Marttilan kunnalle ja kuntajohtamiselle, Maisila sanoo.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here