Sadevesi koettelee Kosken kirkon ulkoseiniä

0
Kosken kunnostetun kirkon seiniä halutaan varjella sadevesien vaurioittavalta vaikutukselta.

KOSKI. Kosken kirkon ja kirkkopihan sadevesijärjestelmän rakentamisesta järjestetään vuodenvaihteessa uusi tarjouskierros, jotta rakennustyöt voitaisiin tehdä ensi kesänä.

Ensimmäinen tarjouspyyntökierros kesällä ei tuottanut tulosta, sillä määräaikaan mennessä ei jätetty yhtään tarjousta. Tarjouspyynnöt lähetettiin yhdeksälle urakoitsijalle.

Sadevesijärjestelmän suunnitelmat on tehnyt Arkkitehtisuunnittelu Hannu Vaisto. Kilpailuttamisen hoitaa Rakennuttajapalvelu Kari Kilkkilä Oy.

–Urakoitsijat olivat viime kesänä hyvin työllistettyjä, mutta uskon, että uusi kilpailutus tuottaa tulosta, jotta työ voidaan tehdä ensi kesänä, Kari Kilkkilä sanoo.

Urakkakustannus on arviolta muutamien kymmenien tuhansien eurojen luokkaa.

Museovirasto otti omassa lausunnossaan kirkon sadevesijärjestelmän uusimiseen myötäsukaisen kannan.

–Seurakunta on järjestelmällisesti kunnostanut ja ylläpitänyt Kosken kirkkoa ja hulevesien ohjausta on pyritty tekemään puuttumatta kirkon alkuperäiseen arkkitehtuuriin. Toimenpiteistä huolimatta juuri korjattujen pintojen vaurioituminen on taas alkanut ja seurakunnalla on siksi hyvät perusteet toteuttaa suunniteltu sadevesijärjestelmä Kosken kirkkoon, Museovirasto lausuu.

Viraston mukaan sadevesijärjestelmän asennuksen yhteydessä tulee tarkastaa ja korjata kirkon kattopellitykset toimiviksi ja varmistua, että muut rappauksia suojaavat pellitykset ohjaavat sadevedet oikein.

–Esitetty toimenpide ei ole kirkkolain tarkoittama olennainen muutos, Museovirasto linjaa.

Kari Kilkkilä kertoo, että kirkon vastikään korjattuun julkisivuun on tullut vesivalumien jälkiä, koska sadevettä roiskuu katolta alas pitkin seiniä.

–Siksi sadevesijärjestelmä pitää ehdottomasti laittaa kuntoon.

 

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here