Rekiajelu on kylmää mutta kivaa kyytiä

0
Kylämäen hevostilan Jämptiltä rekiajelut sujuvat tottuneesti ja turvallisesti, vaikka rekikelejä onkin viime talvina ollut harvakseltaan. Jämpti ja Juha Kylämäki ovat tarjonneet rekiajelun iloa niin lapsille kuin vanhuksille.

MARTTILA. Pakkanen nipistelee poskipäitä ja varpaita, mieli on kuitenkin lämmin. Reki liikkuu liukkaasti ja talven kauniisti lumella kuorruttama maalaismaisema hivelee silmää.

Tammikuu on koronakurimuksen keskellä tarjoillut lääkkeeksi ja lohduksi parastaan. Pakkanen ja lumi ovat mahdollistaneet talven monet riemut, kuten nostalgiset rekiajelut. Kylämäen hevostilan vanhaherra Jämpti, 22, vetää rekeä tottunein askelin, vaikka edellisistä rekikeleistä ennätti mennä pari vuotta.

Elina Kylämäki toteaa talvien olleen sikäli kehnoja, ettei tilan nuorempaa “kalustoa” ole rekiajeluihin saatu koulutettua. Kärryjä vetämään opetettu hevonen vetää kyllä rekeäkin, mutta aisan asennon vuoksi se vaatii Kylämäen mukaan hevoselta tottumista. Jos kinner kopsahtaa aisaan, hevonen saattaa säikähtää. Jalasten alle voi myös mennä kiviä, mistä aiheutuva kitinä voi kuulostaa hevosen korvaan pelottavalta. Mutta suomenhevoset eivät onneksi pienistä hötkyile.

–Suomenhevonen katsoo ensin ja toimii sitten, lämminveriset toimivat ensin ja katsovat sitten, Kylämäki tietää.

Jämpti on ravikuningas Petten jälkeläinen. Se on toiminut niin ravurina kuin ratsunakin ja reen vetäminen sopii hyvin rauhalliselle ja luotettavalle orille. Kuskin vain pitää tietää, että reen ajamisessa on omat konstinsa.

–Alamäessä reki helposti liiraa, koska tässä ei ole jarrua, Juha Kylämäki kertoo.

Iloa pienille ja isoille

Tarhassa ulkoilevat tammat saavat Jämptin hirnahtelemaan, mutta matka jatkuu turvallisesti ohi tammojen ja jonkin matkan päässä sopivalla suoralla Juha Kylämäki antaa orille luvan ottaa muutaman laukka-askelen.

Jämptin kyydissä ovat rekiajeluista päässeet iloitsemaan niin lapset kuin vanhukset. Nykylapsille rekiajelut ovatkin pelkkää harvinaista herkkua. Myös useimmille vanhuksille rekiajelut tuovat mukavia muistoja, mutta on niitä toisenlaisiakin ajatuksia. Kerran eräs mummo kieltäytyi tarjotusta kyydistä.

–Niin paljon olen reen kyydissä palellut, etten tule, Juha Kylämäki kertoo vanhan rouvan sanoneen.

Rekiajelulle lähtevän kannattaakin pukeutua lämpimästi, sillä paikallaan istuessa tulee helposti kylmä ja vauhdissa voi viima poskea puraista.

Kylämäen hevostila on perinteisesti lumitalvina järjestänyt tapaninajeluja ja reen kyytiin on päässyt myös laskiaisena. Nyt tällaisia tilaisuuksia ei voi järjestää, mutta yksityisajeluille pääsee. Ajelun varanneet voivat joko hypätä kyytiin reippaasta menosta nauttimaan tai halutessaan ohjatusti tarttua itsekin ohjaksiin. Myös valjastukseen pääsee halutessaan mukaan.

Meidän osalta rekiretki on tullut jo päätökseen. Jämpti ei ennättänyt saada vielä kunnon hikeä pintaan, mutta palkkansa se haluaa ja hamuaa kiitokseksi annettua leipäpalaa huulillaan.