Hilda on brittiläisen Luke Pearsonin samannimiseen sarjakuvaan perustuva animaatiosarja, jonka ensimmäinen kausi julkaistiin Netflixissä syyskuussa 2018. Animaatiosarja ehkä ensivilkaisulta vaikuttaa puhtaasti lastenohjelmalta, mutta tarina kehkeytyy seikkailuksi, josta riittää riemua vanhemmallekin katsojakunnalle.

Omalla tavallaan Hildan voisi rinnastaa Tove Janssonin muumeihin, joiden parissa viihtyvät niin perheen pienimmät kuin vähän enemmänkin maailmaa nähneet katsojat. Pearson onkin kertonut saaneensa sarjaan inspiraatiota muumeista ja pohjoismaisesta mytologiasta, mikä tekee kosketuspinnan meille suomalaisille entistä merkittävämmäksi.

Sarjassa seurataan pienen metsässä kasvaneen tytön sopeutumista kaupunkielämään, jota kuitenkin värittää toinen toistaan mystisempiä olentoja. Hildan matkassa kaverit Frida ja Taavi löytävät itsensä pakenemasta peikkoja, auttamasta häädön saanutta kotitonttua, neuvottelemasta haamujen kanssa ja jahtaamasta painajaisia aiheuttavaa teinityttöä. Samalla kuitenkin käydään läpi hyvinkin samaistuttavia hetkiä nuorten kasvusta ja ystävyyden kehittymisestä.

Toisin kuin useissa lastenohjelmissa yhdistyvät Hildassa aiempien jaksojen sisällöt toisiinsa ja toisella katselukierroksella onkin hämmentävää huomata tuleviin jaksoihin viittaavan symboliikan vilahtelua. Jos kaipaat hyvänmielen katsottavaa voin todella suositella sarjaa sinulle iästäsi ja mielenkiinnonkohteistasi riippumatta. (S.H.)
Tuomio: * * * * *

 

Arvosteluasteikko

* * * * *  taianomainen
* * * *  vaikuttava
* * *  perus
* *  välttävä
*  miksi kukaan katsoisi tällaista?

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here