Kosken kirjastosta löytyy liikuntavälineitä nyt joka lähtöön

0
Koskella ei tarvitse ostaa omia kävelysauvoja, vaan ne voi lainata kirjastosta. Kirjaston kirjastovirkailija Aino Stormi-Lundén näyttää, miten sauvakävellessä askel nousee ja sauva heilahtaa.

KOSKI. Kosken vapaa-aikatoimi on mukana kahdessa aluehallintoviraston rahoittamassa hankkeessa yhdessä kirjaston kanssa. Kuntalaisille hankkeet näkyvät liikuntavälineinä, joita voi lainata kirjastosta.

–Niiden myötä on tarkoitus lisätä väestön aktiivisuutta ja liikkuvuutta, Kosken vapaa-aikasihteeri Päivi Peuranto selvittää.

Lainaaminen on hyvä tapa tutustua liikuntamuotoon ennen kuin alkaa miettiä oman välineen ostamista.

–Jos esimerkiksi harkitsee kahvakuulien hankkimista, niitä voi ensin lainata ja kokeilla, mikä olisi itselle paras paino, Peuranto vinkkaa.

Kirjastotoimenjohtaja Outi Källvik kertoo kirjaston saaneen jo syksyllä muun muassa askel- ja sykemittareita, frisbeekiekkoja, kävelysauvoja sekä hulavanteita.

–Ensin kävelysauvoista tuli vastukselliset versiot, joita ihmiset eivät oikein tykänneet käyttää. Sitten saimme ihan perinteisiä, ja niitä on nyt kovasti lainattu, Källvik sanoo.

Myös hulavanteet ovat liikkuneet hänen mukaansa hyvin, sillä moni, joka on lapsena niitä pyöritellyt, on halunnut verestää vanhoja taitojaan.

–Niitä ovat lainanneet erityisesti varttuneemmat, jotka ovat kehuneet, että liike sujuu vanhasta muistista.

Viime aikoina välinevarasto on täydentynyt lumikengillä ja retkiluistimilla.

–Lumikengät ovat olleet todella suosittuja, mutta luistimia ihmiset eivät jostain syystä ole vielä lainanneet, Källvik ihmettelee ja pohtii, mahtaako syynä olla se, ettei lähistöllä ole oikein luonnonjääratoja.

Sisäliikuntaa halajavalle löytyy myös välineitä, sillä vitriinissä komeilee pilatesrullia, tasapainolautoja, hierontapalloja sekä tasapainosiilejä.

–Tasapainosiilit ovatkin olleet sellaisia, joita ihmiset ovat hiukan ihmetelleet, Källvik sanoo ja selostaa, että sen päällä voi taiteilla joko yhdellä tai kahdella jalalla siilin nystyröiden hieroessa samalla mukavasti jalkapohjia.

Lihaskuntoa puolestaan pääsee parantamaan eri vahvuisilla jumppanauhoilla tai kahvakuulilla, joista kevyin on neljä kiloa ja painavin 24.

–Yksi nuorukainen jo lupasi tulla hakemaan painavimman kahvakuulan lainaan, kirjastovirkailija Aino Stormi-Lundén nauraa.