Viluinen viikko on poikinut Lukijoiden kuvat -palstalle hyytävän kauniita maisemakuvia. Myös linturintamalla on ollut vilkasta: koskikara, kuusitiainen, tikka ja töyhtötiainen yllätettiin lounastamasta. Oripäästä sen sijaan löytyi taitava hevonen, joka oli taituroinut itsensä koivun oksalle.
Pöytyän Mustanojalla puolestaan kuvattiin lumineito, joka lähetti sydämellisen ystävänpäivätervehdyksen kaikille lukijoille.
Kevään enteitä. Pakkasmittari ei vielä kevättä lupaile, mutta valon määrän lisääntyminen antaa kuitenkin toivoa. Pitenevistä varjoista otti kuvan Esa Mäkelä Koskelta.
Hyytävää huomenta. Aamu valkeni Koskella tiistaina 9.2. näyttävästi. Tunnelmat kuvasi Simo Päivärinta.
Valoilmiö koivikossa. Sini Ojala ikuisti kuuran kuorruttamien koivujen takaa loistavan auringon Patakoskella tiistaina 9.2.
Auringonlasku värjäsi keskiviikkoiltana 10.2. myös kuuraisten koivujen oksat. Kuvan otti Koskelta Simo Päivärinta.
Viluinen mänty. Koskelainen Esa Mäkelä ikuisti hyvin yksinäisen ja viluisen näköisen puun.
Vuodet eivät ole veljiä keskenään. Vasemmanpuoleinen kuva on otettu Koskelta Tauselan sillalta vuosi sitten: 10.2.2020 Koskella oli noin 10 astetta lämmintä ja Paimionjoki kohisi valtoimenaan. Oikeanpuoleinen kuva on otettu keskiviikkona 10.2.2021 noin 10 asteen pakkassäässä: lunta piisaa ja jäällä on käyty hiihtämässäkin.
Osmankäämit siementävät näyttävästi Tarvasjoella Suitsulan pelto-ojassa. Kuvan otti tiistaina 9.2. Pentti Mäkitalo.
Sydämellinen lumineito. Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille, toivottaa Mustanojan lumineito. Neidon teki ja kuvasi Seija Torikka.
Taitava heppa. Auralainen Jukka Kulmala sai napattua Oripäässä kuvan hevosesta, joka oli taituroinut itsensä koivun oksalle.
Lunta riittää Heinijoellakin. Kuvan vasemmassa alareunassa vilahtavan koiran nimi on hupaisasti ”Isokissa”. Kuvan otti Minna Salonen.
Koskikara Kuuskoskella. Else-Maj Suolinna ikuisti Auran Kuuskoskella koskikaran, joka oli valmiina sukeltamaan ravinnon perään.
Lounastauko. Kuusitiainen kävi murkinalla Pöytyän Puholla. Linnun kuvasi Else-Maj Suolinna.
Tikka lounaalla. Marttilalainen Ulla Mäkelä otti kuvan uskollisesta mökkikaveristaan, jonka ansiosta tintit joutuivat odottelemaan vuoroaan.
Töyhtö törröllään. Komea töyhtötiainen kävi ruokailemassa Pöytyän Puholla. Veikeän linnun kuvasi Else-Maj Suolinna.
OTITKO HYVÄN KUVAN? Näytetään se muillekin! Lukijoiden kuvat -palstalla julkaistaan onnistuneita otoksia. Kerro mistä ja koska kuva on otettu ja kuka kuvan otti. Lähetä kuva tietoineen Auranmaan Viikkolehden toimitukseen osoitteeseen: toimitus@avl.fi