Muovinkeräys ei ota edetäkseen Marttilassa

0
Mitä muoveille tekisi, kun lähimmät muovinkeräyspisteet ovat 15–30 kilometrin päässä?

MARTTILA. Muovinkeräys ei ota edetäkseen Marttilassa. Marttilan kunnanhallitus joutuu ilman toivottua tulosta esittämään valtuustolle, että perussuomalaisten helmikuussa 2019 tekemä valtuustoaloite muovinkeräyspisteen saamisesta kuntaan todetaan loppuun käsitellyksi.

Kunnasta on oltu yhteydessä RINKIIN, mutta vastaus on ollut, että tällä alueella muovinkeräys ei ole vielä kannattavaa tehdä. Kunta on myös ollut mukana Ranku-hankkeessa, jonka puitteissa on pyritty edistämään muovinkeräyspisteen saamista Marttilaan, mutta edelleen lähimmät keräyspisteet ovat Aurassa, Paimiossa, Liedossa ja Vaskiolla.

Muovinkeräysverkoston kehittäminen odottaa valtakunnallisesti uuden jätelain mukanaan tuomia vaatimuksia. Marttilan kunta on pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että laki jatkossa velvoittaisi nykyistä kattavampaan muovinkeräysverkostoon. Kunnanhallitus myös päätti, että muovinkeräyspisteen saamista Marttilaan pyritään edistämään kaikin mahdollisin keinoin.


KOMMENTTI

Maapallo hukkuu muoviin, mutta Suomessa ei muovinkeräystä saada kunnolla käyntiin. Mikä tässä on niin vaikeaa palautuspullojärjestelmän luoneelle maalle?
Muovinkeräys on sysätty Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:lle, joka kertoo olevansa kaupan ja teollisuuden omistama voittoa tavoittelematon palveluyritys. Sama voittoa tavoittelematon yhtiö ilmoittaa, ettei muovin keräys esimerkiksi Marttilassa ole vielä kannattavaa toimintaa.
Vaikka voittoa ei tavoittelekaan, RINKI luonnollisesti tarkastelee kannattavuutta taloudellisesta näkökulmasta. Mutta ympäristöä jos ajatellaan, muovinkeräystä on vaikea nähdä minään muuna kuin kannattavana ja kannatettavana toimintana.
Marika Timonen