Patikoiden pitkälle Pöytyältä – Viikon kävely kirkastaa Eero Vuorion ajatukset

0
Eero Vuorio on tuttu näky kävelemässä Auranmaan pikkuteillä.

PÖYTYÄ/Karhunoja. Kun Eero Vuorio lähtee kakkosasunnoltaan Pöytyän Karhunojalta kävelylle, kyseessä saattaa olla pikku päivälenkki – tai sitten jotakin aivan muuta.

Vuorio on kävellyt Pöytyältä Euroopan pohjoisimpaan kolkkaan Kinnaroddenin niemelle. Matkaa kertyi noin 2100 kilometriä.

Mutta kuten kaikki Asterixia lukeneet tietävät, kaikki tiet vievät Roomaan, myös Pöytyältä. Patikkaretken pituudeksi tuli 4250 kilometriä.

Kävelevä Vuorio on tuttu näky Auranmaalla. Koronakarenteeni on tehnyt seitsemänkymppisestä Vuoriosta lähes täysaikaisen pöytyäläisen.

Pieniä hiekkateitä ja hienoja maisemateitä riittää kuljettavaksi: Varkaantie, Huovintie, Hämeen Härkätie, Pyhän Henrikin tie, Kuhankuono – kuljettavaa riittää. Ainakin kerran kesässä Vuorio kävelee Turusta Pöytyälle tai toisin päin.

Siitä oikeastaan koko kävelyinnostus sai alkunsa.

–Opiskeluaikana luin kirjan, missä yksi kaveri käveli Englannin päästä päähän, mutta elämäntilanne oli pitkään sellainen, ettei se sallinut pitkiä kävelyjä, kertoo mittavan yliopistouran tehnyt Vuorio.

–Ensimmäinen pidempi reissu tehtiin vuonna 1997. Tyttäreni Jutta oli silloin 16–vuotias ja päätimme hänen kanssaan kävellä Pöytyältä Turkuun. 47 kilometrin matkaan meni kymmenisen tuntia. Hieno reissu, Vuorio muistelee lämpöä äänessään.

Aikaa lasten kanssa

Patikkareissut ovatkin olleet Vuoriolle hieno tapa viettää aikaa lasten kanssa.

–Vuonna 2006, kun poikani olivat 12–13-vuotiaita, kävelimme Englannin poikki Hadrianuksen muuria pitkin. Vuonna 2007 ja kahtena seuraavana vuonna kävelimme Alppien yli.

–Sanoin pojille, että moni on lentänyt Alppien yli, mutta harva kävellyt, Vuorio kertoo.

Yhteen putkeen ei Euroopan halki kulkevia patikkareissuja ole tehty. Retket muodostuvat useammasta osasta.

–Kävelyt ovat olleet viikon tai parin mittaisia pätkiä. Siitä on aina seuraavalla kerralla jatkettu, mihin on edelliskerralla jääty. Tyypillisenä päivänä kävelyä kertyy noin kymmenisen tuntia. Päivämatkaksi tulee noin neljäkymmentä kilometriä, Vuorio kertoo.

Sopivin yhtäjaksoinen patikkareissu on Vuorion mukaan noin parin viikon mittainen.

Asiat järjestykseen

Mikä kävelyssä sitten viehättää? Eikö edes polkupyörä olisi passeli matkatoveri.

–Pyöräilykin vaatii jo suurempaa tarkkaavaisuutta kuin kävely. Kävellessä mielen valtaa suunnaton ilo. Mitään ei tapahdu yhtäkkiä, voi rauhassa ihailla maisemaa. Kävely on maailman paras tapa rentoutua. Jos mielessä pyörii vaikka jokin työasia, se muhii kävellessä ja illalla se on ratkaistu, Vuorio kertoo.

–Viikon kun kävelee, saa kaikki elämänsä asiat järjestettyä kohdalleen, Vuorio sanoo.

Vuorio on edistänyt kävelyn ilosanomaa monin tavoin. Toimiessaan Turun yliopiston kanslerina hän lanseerasi kanslerin kävelyn, missä käveltiin Turusta Liedon Vanhalinnaan pitkin Aurajoen kulttuurimaisemaa.

Koronan vuoksi Vuorio on joutunut perumaan monia suunniteltuja matkoja, mutta ei lähde niitä suremaan. Aikaa on kulunut enemmän Pöytyän mökillä.

–Täällä on hyvä olla. Luonto on lähellä, on kaunista ja rauhallista, eläimet kuten peurat joskus vähän liiankin lähellä. Hienoja hiekkateitä riittää kuljettavaksi, Vuorio kertoo.

–Niittykulman lenkki on yksi suosikeistani. Lähden Karhunojalta Niittykulmalle, sieltä Kaulanperään ja Piimätietä takaisin. Siitä tulee sellainen kolmentoista kilometrin lenkki.

Maaseudulla juttu luistaa

Kun lähtee Pöytyältä Turkuun, valtatie kannattaa kiertää kaukaa. Vuorion reitti kulkee Piimätieltä Kaulansuuhun, Puhontietä Auraan ja Auran kirkolta Aurajoen itärannan hiekkatielle. Liedon kirkolta pääseekin jo kevyen liikenteen väylälle ja edelleen Härkätielle.

–Moni helsinkiläinen ei voi ymmärtää sitä, että Turusta voi kävellä Pöytyälle ilman ainoatakaan liikennevaloa, Vuorio naurahtaa.

Maaseudun ihmisten ja kaupunkilaisten ero näkyy selvästi kävellessä.

–Kulttuurierot Euroopan eri maiden välillä ovat melko pienet, vaikka esimerkiksi kartat ovat Sveitsissä paljon tarkempia kuin Italiassa. Sen sijaan maaseudun ja kaupunkien välillä ero on suuri. Jos Turusta lähtee Pöytyälle, ei ennen Lietoa uskalla vastaantulijaa edes tervehtiä, sehän pitää omituisena ja soittaa hyvässä lykyssä hätänumeroon. Mitä kauemmas maaseudulle mennään, sitä enemmän ihmiset tulevat vaihtamaan kuulumisia, Vuorio naurahtaa.

Suurin ongelma kotimaan patikoinnissa on yöpaikan löytäminen. Teltan kantaminen hidastaamatkaa ja jos netistä jonkun maatilamajoituksen löytääkin, tieto on usein vanhaa. Euroopassa majoittuminen sujuu paremmin ja viidellä kympillä saa päänsä tyynyyn ja aamulla vielä aamiaisenkin.

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here