Pöytyä sai huomautuksen vammaisten ulkoilualueen aitaamisesta

0

PÖYTYÄ. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pöytyän kunnalle huomautuksen, koska vammaisten oppilaiden ulkoilu oli rajattu erilliselle aidatulle alueelle. Aluehallintoviraston päätös nojaa yhdenvertaisuusvaltuutetun lausuntoon.

Avi korostaa, ettei pelkkä turvallisuuteen pyrkiminen oikeuta rajaamaan vammaisten oppilaiden ulkoilua.

Pöytyällä olevassa peruskoulussa on noudatettu ulkoilumenettelyä, jossa vammaiset oppilaat joutuvat pääsääntöisesti ulkoilemaan rakennustyömaa-aidoista rajatussa häkkimäisessä rakennelmassa. Muut lapset ovat saaneet ulkoilla vapaasti aitaamattomalla piha-alueella.

Lounais-Suomen aluehallintovirastolle tehdyssä kantelussa kantelija moittii koulun toimintaa ja toteaa, että häkkirakennelma on syrjivä eikä kunnioita vammaisten lasten ihmisyyttä. Kantelija painottaa, että vammaisilla oppilailla saattaa muutenkin olla haasteena sosiaalisia vaikeuksia, joten koulun toiminta entisestään vähentää mahdollisuuksia sosiaalisten suhteiden rakentamiseen.

Kantelussa on lisäksi moitittu koulun erityisluokan tiloja, joiden remontoiminen on viivästynyt merkittävästi. Kantelija kuvaa tiloja muun muassa erityisopetukseen soveltumattomiksi, liian ahtaiksi ja wc-tiloja puutteellisiksi.

Selvityksessään Pöytyän kunta perustelee toimintaansa turvallisuuden edistämisellä. Pihaan rakennetun aidatun alueen tarkoituksena on ollut oppilaiden turvallisuuden takaaminen, koska koulun lähistöllä kulkee vilkkaasti liikennöity tie. Kunnan sivistyslautakunta ei lausunnossaan kiistä, että aidattu alue on alun perin tehty vain erityislapsille.

Lautakunta kuitenkin korostaa, että alue on myöhemmin ollut kaikkien koulun oppilaiden käytettävissä. Erityisoppilaat ovat lisäksi voineet henkilökunnan ohjauksessa viettää välituntiaikaa myös pihan aitaamattomalla alueella.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here