Jukka Matilainen kiittelee koskelaisten reiluutta

0
Jukka Matilainen siirtyy kahdeksan Kosken vuoden jälkeen kotikuntansa Jokioisten kunnanjohtajaksi.

KOSKI. Kuun vaihteessa kotikuntansa Jokioisten kunnanjohtajaksi siirtyvä Kosken kunnanjohtaja Jukka Matilainen kiittelee Kosken reilua meininkiä. Sitä riittää moneen suuntaan. Luottamushenkilöiden ja virkamiesten yhteistyö toimii, samoin yhteistyö kolmannen sektorin kanssa. Kunnan työhönsä sitoutunut henkilöstö on Koskella suuri voimavara.

–Jos pitäisi sanoa, mikä jää Kosken ajasta mieleen niin se on juuri ihmiset ja reilu tapa toimia, Matilainen tiivistää.

Koskella niin yrittäjät kuin poliitikot puolueesta riippumatta miettivät, mikä olisi Koskelle hyväksi.

Matilainen ehti olla Kosken kunnan palveluksessa kahdeksan vuotta.

–Aika on ollut vauhdikasta, kun samalla olen elänyt lapsiperheen ruuhkavuosia, Matilainen sanoo.

Lapset ovat olleet tärkeä syy myös siihen, että perhe on pysynyt Jokioisilla, missä Matilainen on asunut nelivuotiaasta saakka.

–Lähellä asuvien isovanhempien apu lastenhoidossa on todella tärkeää, hän painottaa.

Halu saada aikaan

Matilainen tuli Koskelle vuonna 2013, alunperin yhdistettyyn hallinto-sosiaalijohtajan virkaan.

–Heti ensimmäisenä työpäivänä oli illalla valtuusto, joten siinä tuli monet kasvot tutuiksi.

Neljä vuotta sitten Matilainen valittiin kunnanjohtajaksi.

Koskea ennen Matilainen ehti työskennellä seitsemän vuotta Tarvasjoen hallintojohtajana ja sitä ennen pari vuotta Forssassa perusturvan toimistopäällikön sijaisena. Kunnalliselle alalle hänet sai alunperin hakeutumaan halu saada asioita aikaan.

–Hyvä kaveri oli menossa Tampereelle opiskelemaan ja katsoin mitä siellä olisi tarjolla. Kunnallisella alalla saa tehdä töitä oikeasti tärkeiden asioiden kanssa, sanoo vuonna 2003 hallintotieteiden maisteriksi valmistunut Matilainen.

Vasta kolmas

Kunnanjohtajien paikoista on viime vuosina tullut tuulisia ja kritiikki on välillä kovaa varsinkin sosiaalisessa mediassa.

–Joissakin paikoissa meno on aika hurjaa kun lehtiä katselee. Netti mahdollistaa huutelun, mutta uskon että hyvät käytöstavat ovat tulossa uudelleen muotiin. Ihmiset alkavat kyllästyä oikeassa olemisen kulttuuriin, Matilainen sanoo ja arvelee, että Koski on ollut edelläkävijä, sillä siellä hyvät tavat ovat olleet muodissa aina.

Matilaisen mukaan ei ole olemassa tiettyä ihmistyyppiä, joka soveltuu kunnanjohtajaksi.

–Olen vasta kolmas Kosken kunnanjohtaja. Kaikki olemme olleet hyvin erilaisia ja silti homma on toiminut. En ole koskaan piitannut johtamisoppaista, mutta se on tärkeää, että tapaa ihmisiä ja kuuntelee. On tärkeää että elämä toimii tänään ja huomenna, ei vain joskus tulevaisuudessa, Matilainen sanoo.

Lähipalvelut säilyvät

Yksi kuntia heiluttava asia on rahoituspohjan vaihtelevuus. Valtion toimien seurauksena Koskellakin on tehty hyvin erilaisia tilinpäätöksiä lähes samalla palvelurakenteella. Seuraavaksi kuntien taloutta heiluttanee sote.

–Sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituspohja muuttuu, mutta lähipalvelut pysyvät kunnassa. En usko, että sillä on kovin paljon merkitystä kulkeeko raha kunnan vai maakunnan kautta, Matilainen sanoo.

Hän myös näkee, että tarve kuntaliitoksiin ja suuruuden ihannointi alkaa olla väistymässä.

–Ihmiset ovat sitä tyytyväisempiä, mitä enemmän pystyvät vaikuttamaan oman alueensa asioihin, Matilainen muistuttaa.