Pöytyän Taitokodissa ja Auran Pääskynpesässä koronaa – Viime viikolla Auranmaalle yhteensä 19 uutta tartuntaa

0

AURANMAA. Vammaisten ja kehitysvammaisten asumispalveluyksikössä Pöytyän Taitokodissa on lauantaina todettu työntekijällä koronavirustartunta. Sairastunut on asetettu karanteeniin ja lisää karanteenipäätöksiä odotettiin annettavan maanantaina.

Pöytyän kunnan tiedotteen mukaan henkilökunta on pitänyt asiakkaita hoitaessa ja ohjatessa ohjeistuksen mukaisesti suu- ja nenäsuojaimia, jotka estävät altistumista koronavirukselle. Toiminta Taitokodissa jatkuu tartuntataudeista vastaavan lääkärin ohjeistuksen mukaisesti normaalisti.

Myös Auran Pääskynpesän päiväkodissa todettiin viikonlopun aikana koronavirustartunta. Vt. johtavan lääkärin Helena Karilaisen mukaan näistä kahdesta ketjusta odotettiin maanantain aikana annettavaksi yhteensä 20–30 karanteenimääräystä.

Viime viikon aikana Auranmaalla todettiin yhteensä 19 uutta koronavirustartuntaa, joista valtaosa Aurassa (10) ja Pöytyällä (8). Oripäähän kirjattiin viime viikolla yksi uusi tartunta. Oripäähän edelliset tartunnat on kirjattu 10.3., Pöytyälle ja Auraan uusia tartuntoja on tullut tasaisesti viikoittain. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla Auran yhtenäiskoulussa todettu epidemiaketju on Karilaisen mukaan saatu tyrehdytettyä.

–Muuntovirusta on alueella, mutta ei vielä rypästä, Karilainen kertoo.

Kosken koronatilanne on pysynyt pitkään ennallaan, Marttilassa tuoreimmat tartunnat ovat parin viikon takaa. Maanantaina ei THL:n tilastoon kirjattu uusia tartuntoja Auranmaalle, mutta sekä Loimaalle että Lietoon kirjattiin yksi uusi tartunta.

Koko pandemian aikana koronavirustartuntoja on todettu Aurassa 57, Koskella 9, Marttilassa 9, Oripäässä 33, Pöytyällä 49, Liedossa 185 ja Loimaalla 120.