Auranmaalla päällystetään kymmenen tiekilometriä

0
Varsinais-Suomessa päällystetään alkaneella kaudella teitä 170 kilometrin verran. Kuva: AVL:n arkisto.

AURANMAA. Auranmaalta on päässyt muutama kohde mukaan Varsinais-Suomen teiden päällystysohjelmaan, jonka pituus on kaikkiaan vajaa 170 kilometriä. Ely-keskuksen mukaan rahaa teiden päällystämiseen on nyt käytettävissä selvästi vähemmän kuin viime vuonna.

Auranmaan mittavin päällystyskohde on kantatiellä 41 Oripään ja Virttaan välillä, 4,3 kilometriä Ysitietä päällystetään Auran kohdalla 2,6 kilometriä ja Kyrön kohdalla noin 800 metriä.

Marttilassa päällystysohjelmassa on Härkätie noin 1,3 kilometrin matkalla Salontien risteyksestä kunnan keskustan suuntaan. Aurassa päällystetään Karviaistentietä 565 metriä.

Viime vuonna päällystysmäärä oli poikkeuksellisen suuri johtuen saaduista lisärahoituksista ja bitumin alhaisesta hinnasta. Tänä vuonna bitumin hinta on korkeampi ja tämän vuoden päällystysrahoitus on samaa luokkaa kuin 2010-luvulla keskimäärin.

–Toivottavaa olisi, että päällystysrahoitus olisi pitkäjänteisesti riittävällä tasolla, jotta pystyttäisiin vähentämään korjausvelkaa, ely-keskuksen tiedotteessa esitetään.