Korona siivitti Härkätien Puhelimen ennätystulokseen

0
Härkätien Puhelimen myyntineuvottelija Pertti Tenhunen oli keskiviikkona Koskella Riihitiellä ripustamassa kylttiä sen merkiksi, että alueella alkavat valokuituverkon asennustyöt. Työ toteutetaan yhteistyössä Carunan kanssa, joka kaivaa sähköverkkojaan maahan.

HÄRKÄTIE. Härkätien Puhelimen julkaisema viime vuoden tilinpäätös näyttää ennätyksellistä kasvua sekä liikevaihdossa että tuloksessa. Hyvän tuloksen takaa löytyy suurelta osin koronaepidemia, joka kasvatti sekä valokuituliittymien että etätyölaitteiden kysyntää.

–Vuosi 2020 jää historiaan ”koronavuotena”, jolloin pandemia ravisteli maailmaa aiheuttaen kärsimystä ja surua johtaen samalla kansantalouksien velkaantumiseen. Toisaalta se pakotti valtavaan digiloikkaan, kun etätyöskentely ja -opiskelu lisääntyivät, muistutetaan yhtiön viime vuoden toimintakertomuksessa.

–Yhteiskunta ei pandemian jälkeenkään palaa entiselleen, vaan vaatii yhä nopeampia tietoliikenneyhteyksiä, kertomuksessa arvioidaan.

Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna 36,5 prosenttia ja ylitti ensimmäistä kertaa 2,5 miljoonan euron rajan. Liikevoittoa kertyi 706 980 euroa. Liikevoittoprosentti oli 27,8, kun se edellisenä vuonna oli 15,3.

Koronavuonna sallittujen tuplapoistojen jälkeen tilikauden tulos oli 101 621 euroa, eli hieman edellisen vuoden tulosta pienempi. Edellisvuonna tulos kipusi 142 280 euroon.

Vaikka pandemia toi Härkätien Puhelimelle kasvua, se aiheutti myös ongelmia. Asiakkaiden tavoittaminen ja siten valokuituyhteyksien myynti ja kaivuulupien saanti vaikeutuivat.

Härkätien Puhelimelle lisämahdollisuuksia toi yhteistyö Carunan kanssa, joka kaivaa sähköverkkoaan maan alle.

Historiallinen vuosi

Viime vuosi oli yhtiölle historiallinen muutenkin kuin tuloksen osalta. Maaliskuun lopussa sammuivat yhtiön viimeiset perinteiset puhelinkeskukset ja niissä vielä olleet liittymät siirrettiin mahdollisuuksien mukaan valokuidun päällä toimiviksi voippiliittymiksi.

–Toiminnan laajeneminen ei alkaneena vuonna tarkoita kuitenkaan liikevaihdon kasvua. Kupariverkon poistuminen aiheuttaa liikevaihtoon notkahduksen, mutta yhtiö voi kuitenkin olla tyytyväinen, koska vahva tase mahdollistaa uudet investoinnit ja kasvun murrosvaiheen jälkeenkin, toimitusjohtaja Jouni Jaakkola toteaa.

Saa soitella

Härkätien Puhelin on viime vuosina hakenut kasvua myös perinteisen alueensa ulkopuolelta. Yhtiö on laajentanut valokuituverkkoaan muun muassa Paattisilla.

Valokuituverkon laajentamisessa yhtiö suuntaa tänä keväänä katseensa Paattisten keskustasta Auvaismäen suuntaan. Samaan aikaan koemarkkinointia tehdään muuallakin. Siihen, missä järjestyksessä verkkoa päästään rakentamaan, vaikuttaa alueen oma innostus.

–Kannattaa olla yhteydessä, jos naapurustossa tunnistetaan tarve hankkia nopeat ja luotettavat valokuituyhteydet, Jaakkola lähettää terveisiä lähiseudun kuntiin.