Nyt grillataan grillikylkeä, lehtipihvejä ja karitsan karetta – Katso reseptit lammasvartaisiin ja -tikkareihin

0
Karitsan kare sopii mainiosti grilliin ja on myös hauskan näköinen. Kuva: Mari Rintala

AURA, PÖYTYÄ/Yläne. Kevät on jo houkutellut useamman grillihifistelijän kaivamaan grillinsä esiin. Monet seuraavat grillaustrendejä ja valitsevat käristettäväksi flank steakeja tai tomahawkeja, mutta peruskansa grillaa edelleen ulkofileetä ja kassleria.

–Tietyt vanhat suosikit pitävät pintansa vuodesta toiseen. Possun kassler ja ulkofileepihvit, rimpsuluut ja grillikylki ihan levynäkin tekevät kauppansa. Tietenkin naudan fileepihvit kelpaavat monille, vaikka ne ovat hieman kalliimpia, kertoo Timo Karonen Auran Palvituotteesta.

Makkarat ovat vakiomenekkituotteita Auran Palvituotteissa.

–Makkaraa tehdään aina torstaisin ja sitä myydään sitten tuoreeltaan paljon. Raakamakkaroiden suhteen ihmiset ovat vielä vähän varovaisia, mutta sehän on aivan yhtä hyvää, jollei parempaakin kuin normaali makkara, Karonen vinkkaa.

Lihan marinointi jakaa mielipiteitä.

–Kesällä menee eniten valmiiksi marinoitua lihaa. Meillä pyritään marinoimaan liha niin, että se ainakin muutaman päivän ehtisi marinoitumaan, Karonen selventää.

Myös K-Market Aurantorin asiakkaat pitävät valmiiksi marinoidusta lihasta.

–Teollisuudelta tulee joka kevät paljon uutuuksia, mutta eniten meillä menee hyvin perinteistä tavaraa erilaisilla marinadeilla. Asiakkaat pyytävät nimenomaan niihin marinadeihin vaihtelua. Meille oma lihatiski on ehdottomasti sisäänvetopalvelu, kertoo K-kauppias Timo Vormisto.

Aurantorille saapui uuden kauppiaan mukana lehtipihvikone ja siltä Vormisto odottaa paljon.

–Lehtipihvit sopivat grilliin mainiosti. Sehän on valmis melkein jo ennen kuin ritilälle heittää eli sitä ei kannata kovin kauaa paistaa. Maustevoi tulee tietenkin siihen kylkeen, Vormisto hehkuttaa.

Sekä Karonen että Vormisto ohjeistavat ihmisiä tutustumaan grillattavaan tuotteeseen ja sen paisto-ohjeisiin.

–Pahinta on varmasti se, että se liha paistetaan liian kuivaksi tai ei malteta käyttää pidemmissä paistoajoissa riittävän matalaa lämpötilaa.

Neljää eri K-kauppaa vetävä kauppias Timo Vormisto (vas.) ei normaalisti toimi lihanleikkaajana K-Market Aurantorilla, mutta sekin sujuu häneltä tarvittaessa. Auran Palvituotteet yrittäjä Timo Karonen (oik) käsittelee lihaa tottuneesti. Hänen mielestään liha on mainiota ruokaa, jonka kylkeen sopivat hyvin kasvikset. Kuvat: Tuomas Honkasalo

Lampaan kare mainio grilliherkku

Yläneläiseltä Rintalan tilalta vihjataan, että lammas sopii oikein erinomaisesti grilliin.

–Karitsassa on paljon sellaisia osia, jotka ovat nopeasti kypsiä. Karitsa on myös sopivan miedon makuista ja pehmeää, Anne Rintala luettelee.

Karitsan sisä- ja ulkofileen grillaamisessa kannattaa olla kuitenkin tarkkana. Nopean kypsytyksen lihaosat kannattaa grillata niin, että paistaa kauniin värin pintaan varoen lihan kuivumista. Sen jälkeen liha kannattaa laittaa folion sisään vetäytymään.

–Parhaimmillaan karitsa on silloin, kun se jää kauniin punaiseksi lihan sisältä, Rintala vinkkaa.

Karitsan kare on nouseva grilliherkku.

–Kare on grilliruokien aatelia. Sehän on vähän niin kuin ulkofile luilla. Karetta saa aika usein ravintolasta, mutta se onnistuu yllättävän hyvin ihan perusgrillaajaltakin, Rintala haastaa grillaajia koittamaan uutta juttua.

Vanhoihin lampaan lihaa koskeviin urbaaneihin legendoihin Rintala ei haluaisi ottaa edes kantaa.

–Kaikki nuo lampaan makuun liittyvät vanhat uskomukset ovat aivan täysin tuulesta temmattuja. Meillä lihaksi menee pääosin karitsaa. Karitsat ovat jo alle vuoden ikäisenä aikuisen lampaat kokoisia ja ovat noin 50-kiloisia, kun lähtevät teuraalle, Rintala selventää.

Ehkäpä juuri lampaan lihasta tulee tämän kesä grillihitti.
Tuomas Honkasalo


RESEPTIT

Lammasvartaat
Vartaisiin varataan luutonta, mureaa karitsaa 150 g/ruokailija, joko paistia tai ulkofileetä.
Liha paloitellaan noin 3×3 sentin kuutioiksi
Liha on siistimpi pujotella vartaisiin ennen marinoimista, joten pistele lihapalat vartaisiin ja sujauta ne muovipussiin. Varo rikkomasta pussia, ettei marinointiliemi valu ulos. Kaada marinadi vartaiden päälle ja puristele ja kääntele vartaita varoen ja anna maustua huoneenlämmössä noin tunti tai yön yli viileässä. Muovipussi poistetaan ja vartaat kypsennetään grillissä käännellen, kunnes pinta on kauniin värinen. Kypsennysaika on noin 10 min.

Karitsan karee eli lammastikkarit
n. 200 g kareeta/ ruokailija
Kare tai karee on noin 600 grammaa kyljysselkää, jossa osa ulkofileestä on jätetty kiinni kylkiluihin. Kare on helppo valmistaa varsinkin grillissä ja lopputulos on herkullinen. Kare kypsennetään kokonaisena ja kypsennyksen jälkeen leikataan kylkiluiden välistä ”tikkareiksi”, jotka voi syödä sormin pitämällä kylkiluun pätkästä kiinni.
Ota kare huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsennystä. Voit käyttää lammasmarinadia tai vain sivellä rypsiöljyä lihan pintaan ja ripotella siihen suolaa, mustapippuria ja timjamia. Vinkki: Tässä vaiheessa ei kannata luita vielä raapia puhtaaksi, koska kypsänä ne maistuvat erinomaiselta.
Kypsennä karetta noin 10 min. ensimmäiseltä puolelta ja kääntämisen jälkeen noin 5–8 minuuttia toiselta puolelta miedolla lämmöllä. Seuraa kypsymistä, että herkku ei pala. Voit kääräistä noin 5 minuutiksi folioon vetäytymään tai nälkäisemmät leikkaavat ne heti kylkiluiden välistä yksittäisiksi kyljyksiksi. Nautitaan salaatin ja uusien perunoiden tai grillattujen kasvisten kera.

Lammastilan yrttimarinadi
1 dl ruokaöljyä
1/4 dl balsamicoa tai sitruunan mehu
1/2 rkl hunajaa
1/2 rkl sinappia
vajaa 1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria rouhittuna
1–2 valkosipulin kynttä murskattuna
yrttejä tuoreena silputtuna tai kuivattuna 1–2 tl kutakin esim. timjami, rosmariini, persilja

Ohjeet: Anne Rintala

 

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here