Kansa on taas puhunut

0

Kuntavaalien tulos myötäili Auranmaalla valtakunnallista linjaa: perussuomalaiset voittivat eniten ja keskusta menetti eniten. Perussuomalaiset saivat Auranmaan kuntien valtuustoihin 12 paikkaa lisää verrattuna viimekertaisiin kuntavaaleihin. Keskusta hävisi viiden paikan verran, joten pelkästään politiikan keskikentältä perussuomalaiset eivät jalansijaa vallanneet.

Koko maan tuloksista poiketen kokoomus koki Auranmaalla neljän paikan vaalitappion. Maan suurin kuntapuolue hävisi Marttilassa, Aurassa, Koskella ja Oripäässä. Pöytyällä kokoomus sitä vastoin kiilautui aivan keskustan tuntumaan. Pöytyällä onkin luvassa mielenkiintoisia neuvonpitoja, kun uuden valtuustokauden keskeisimpiä luottamushenkilöpaikkoja jaetaan uudella kokoonpanolla.

Aurassa SDP koki kirvelevän vaalitappion. Puolue menetti kaksi valtuustopaikkaa ja suurimman puolueen aseman pudoten kolmanneksi. Perussuomalaiset hengittävät demarien niskaan yhtä suurella valtuustoryhmällä.

SDP:n vaalitappion Aurassa sinetöi vasemmistoliitto, joka sai tällä kertaa kuntaan ehdokkaan, vieläpä vetovoimaisen sellaisen. Jenni Päätalo oli Auran ylivoimainen ääniharava.

Koskella keskustan hegemonia jatkuu yhden paikan vaalitappiosta huolimatta. Keskustalla on 11 ja muilla puolueilla 10 paikkaa Kosken 21-jäsenisessä valtuustossa. Poliittiset mannerlaatat eivät vaaleissa muljahtaneet paikoiltaan myöskään Marttilassa ja Oripäässä.