Kyösti Mäkimattilan keikkakalenteri räjähti käsiin, kun kokoontumisrajoituksia kevennettiin

0
Kyrön Seudun Kyläyhdistyksen organisoima puistokonsertti oli suuri menestys, jossa kulttuuri pääsi pitkän tauon jälkeen kukoistamaan Kyösti Mäkimattilan ja Turo Lenton ohjaksissa. Kuva: Tuomas Honkasalo

PÖYTYÄ/Kyrö. Suomen kuuma kesä ja Kyrön kunnantalon puistikon tunnelma vie Kyösti Mäkimattilan hetkeksi muistoissa Argentiinan Buenos Airesiin ja La Bocan satama-alueeseen, tangon syntysijoille, vaikka ollaankin Kyrön kunnantalon kokoushuoneessa kahvilla ennen puistokonserttia.

–Siellä vietetään tällaisena hellepäivänä siestaa ja kun päivällä on levätty, niin illalla siellä on neljä sukupolvea nauttimassa tangosta ja tanssimassa. Siellä oli kyllä tosi hienoa, Mäkimattila tuijottaa hetken tyhjyyteen.

–Mutta vallan hienoa on olla tänään juuri tässä, sillä keikkoja en ole tehnyt tämän vuoden puolella juuri ollenkaan, hyväntuulinen Mäkimattila huomauttaa.

Kyrön Seudun Kyläyhdistyksen järjestämän ja yhteistyökumppaneiden tukeman konsertin merkitys on ihmisille vapauttava ja kuulijoiden kasvot hymyilevät kilpaa auringon kanssa. Paikalle on tullut myhäilemään arviolta jopa 300 ihmistä.

–Minä olen todella kaivannut tätä. Todella. Ja tiedän, että ihmisetkin ovat kaivanneet kulttuuria. Se kuitenkin tekee meistä inhimillisiä ja ylevämpiä. Ja samalla kaikki on niin kovin ristiriitaista. Meidän keikkakalenteri räjähti täysin käsiin, kun rajoitukset lieventyivät. Nyt näyttää siltä, että keikkoja tehdään pitkälle syksyyn kahdenkymmenen keikan kuukausitahtia eli nyt mennäänkin sitten hengästyttävän lujaa. Puhelin soi ihan koko ajan. Silti minulla on pelko siitä, että ei tämä tilanne ihan hetkessä voi muuttua, Mäkimattila pudistelee päätään.

Vanhoja jo aiemmin sovittuja keikkoja on puljattu ja siirrelty useampaan otteeseen niin, että ei oikein kukaan enää ole pysynyt mukana siinä, milloin keikan alun perin piti olla.

–Kaikki silti tuntuu lähtökohtaisesti hyvältä. Olihan se silti hurjaa, kun ostin helmikuussa 2020 studiolle Yamahan kaikista suurimman ja kalleimman pystypianon ja heti sen jälkeen kaikki romahti. Pitkäaikaisen kirjanpitäjän kanssa sitten laskettiin, että mihin ja miten rahat riittävät kaikkeen sekä elämiseen, Mäkimattila muistelee, mutta silti hymynkare kasvoillaan.

Enemmän lauluja kuin koskaan

Taiteilijoille ja kulttuurintuottajille sekä tapahtuma-alan ihmisille koronarajoitukset ovat olleet myrkyllisintä myrkkyä. Moni ei ole kestänyt vaikeaa tilannetta ja mielenterveys on järkkynyt.

–Luovuus on pitänyt suunnata siitä sisällöntuottajan hommasta yrittäjänä hengissä pysymiseen. Sitä on ollut kaikenlaista muuta tekemistä, josta voi kirjoittaa välillä pienen laskun, Mäkimattila kertoo.

Oma kustannusyhtiö ja studiotyö ovat tuoneet joitain tuloja.

–Olen itsekin tarttunut rumpukapuloihin eli on tarjottu studio-orkesteria produktioihin. Tässä on ollut mukana suurin osa Varjokuva-yhtyeestä, Mäkimattila paljastaa.

Mäkimattila on sanojensa mukaan kirjoittanut enemmän lauluja ja sanoituksia kuin koskaan. Pöytyäläiset ovat siitä herkullisessa asemassa, että he saavat puistokonsertin jälkeen ostaa Mäkimattilan uunituoretta soololevyä päivää ennen virallista julkaisua.

–Soololevyn lisäksi syksyllä tulee ulos Varjokuvan levy ja jouluna sitten taas oma joulusoololevy, jonka tiimoilta kierretään kirkkokiertueella. Viides runokirja on julkaisua vaille valmis ja kuudennenkin runot on jo kirjoitettu, Mäkimattila luettelee luovan kauden jälkiseuraamuksia.

–Soololevy on saatavana vain fyysisenä tallenteena. Ehkä livautan sen Spotifyhin jossain kohtaa, mutta en tee sitä mitään merkintää mihinkään. Musiikki on konkreettinen asia ja CD-levy todistaa sen. Sen eteen on tehty töitä. Ihmiset ovat kokoontuneet yhteen, harjoitelleet ja soittaneet sekä se on tallennettu. Ei se ole vaan mitään bittivirtaa, mikä soljuu luokse kuukausimaksulla, Mäkimattila julistaa painokkaasti.

Lauluissa kuuluu myös korona-ajan tuska

Vaikeaa korona-aikana on ollut positiivisten laulujen kirjoittaminen.

–Sellaisen tekopirteän meiningin pystyy varmasti johonkin saamaan aikaiseksi, mutta kyllä lauluissa varmasti kuuluu myös korona-ajan tuska. On ollut haasteellista tehdä duurivalsseja, Mäkimattila tunnustaa.

–Kovinta korona-ajassa oli varmaan tuntea, että se mitä teen työkseni, niin se ei ole mitään. Nyt kun pääsee taas ihmisiin kiinni ja yhteyteen, niin se tunne alkaa väistyä. Yrittäjänä ei todellakaan halua elää tukien varassa ja se söi omanarvontuntoa, Mäkimattila laukoo.

Mutta tunnelma vaihtuu nopeasti, kun Kyösti Mäkimattila laittaa hellehattunsa päähän, nappaa runokirjan kainaloon ja lähtee hyväntuulisesti myhäillen kohti yleisöä haitaristi Turon Lenton kanssa.
Tuomas Honkasalo