Majakka ja perävaunu suuntaavat rekan imuun – Hanna ja Teemu Heleniuksen yhdistelmä kääntää päät

0
Ei ihme, että yhdistelmä herättää uteliaisuutta. Sitä voi luonnehtiä sympaattiseksi. Kuva: Heleniusten kotialbumi

PÖYTYÄ/Riihikoski. –Reissasin silloin työn puolesta paljon Kaliforniassa. Siellä oli paljon aurinkokattoisia kuplia, joita Suomessa on vähän. Kun sitten kuulin, että sellainen olisi Salossa myytävänä, pakkohan se oli saada, riihikoskelainen Teemu Helenius kertoo ja myöntää, että ajoneuvoihin on helppo kehittää jonkinlainen fiksaatio.

Parhaimmillaan ne tarjoavat niin ääntä, vauhtia kuin silmänruokaakin.

–Kupla on vuosimallia 1957. Siinä on ovaali takaikkuna. Se on parhaimman näköinen kupla, mitä löytyy. Kun ostin sen 2013, auto oli seissyt muutaman vuoden. Vähän laitettavaakin löytyi, sillä moottori toimi, mutta mikään muu ei, Helenius kertoo.

Ostoa seuraavalla viikolla auto oli kuitenkin jälleen katsastettu ja valmiina seikkailuihin.

Kesällä 2015 kupla pääsikin tositoimiin, kun Teemu ja Hanna Helenius ottivat suunnan kohti Belgian Spa:ta Euroopan suurimpaan kuplatapahtumaan.

–Pakkasimme teltan ja muut kamat autoon ja lähdimme kahdeksi viikoksi tien päälle. Spa:ssa kasasin telttaa sateessa ja katselin asuntovaunuja, että olisihan sellainen kiva, Teemu Helenius kertoo.

Googeli löysi vaunun

Eipä muuta kuin kysymään Googelilta, että mistähän vaunu löytyisi. Sveitsistä löytyi vuonna 1963 ensimmäisen kerran päivänvalon nähnyt Eriba-mallinen vaunu, jonka hinta oli erittäin kohtuullinen.

–Myyjä laittoi vaunusta vanhoja filmikameralla otettuja kuvia ja vakuutti, että hyvässä kunnossa on. Lensimme Muncheniin ja ostimme sieltä vetokoukullisen auton, Helenius kertoo.

Ensikohtaaminen ei kuitenkaan ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Vaunu oli seissyt tallissa viimeiset 22 vuotta, mutta sitä ennen se oli seissyt vuosia ulkona puun alla. Vaunu haisi pahalle eikä kunto ollut kummoinen.

–Myyjä vähän katseli, kun uskalsin kytkeä siihen sähköt. Valot ja kaikki muukin kuitenkin toimi ja vaunu onnistuttiin vetämään Suomeen, Helenius kertoo.

Suomessa vaunusta uusittiin käytännössä kaikki muu paitsi runko ja ulkokuori. Välillä meinasi tulla kiire.

–Vaunun kunnostus meni työmatkojen vuoksi ihan farssiksi. Lopulta vaunun remontti ja koukun asennus kuplaan tulivat valmiiksi viisi tuntia ennen laivan lähtöä, Helenius kertoo.

Kun volkkarit kokoontuvat Belgian Spassa, meininki on vähemmän kiireinen kuin formulakisoissa. Kuva: Heleniusten kotialbumi

Peesissä pääsee

Kun yhdistelmä otti suunnan jälleen kohti Belgian Spa:ta, siitä löytyi ihan uusia puolia.

–Kun sillä oppi ajamaan, kahdeksaakymppiä sen sai ihan kivasti menemään, Helenius kertoo.

Jos auton asemoi rekan perässä olevaan taustaimuun, riitti puoli kaasua eivätkä rekkamiehetkään tuntuneet olevan pikku peesaajasta moksiskaan.

–Yhdessä päivässä ajoimme 500 kilometriä. Viikonloppu kului Spassa kavereiden kanssa ja sekin tuli testattua, ettei aurinkokatto pidä vettä rankkasateella, Helenius kertoo.

Euroopan lisäksi yhdistelmällä on reissattu pisin Suomea ja Ruotsia. Kuplaan mahtuu kolmekin ihan hyvin.

–Hugo oli vajaan vuoden ikäinen, kun lähdimme Gotlantiin, Hanna Helenius kertoo.

Turvallisuuskin on kohdallaan, sillä kuplan penkkiin kiinnitettiin nykyaikainen lastenistuin.

Heleniusten volkkari odotti vielä alkukesästä pukkien päällä tulevia reissuja. Kuva. Asko Virtanen

Puheet suomalaisten tuppisuisuudesta osoittautuvat liioitelluiksi, kun Volkkarin ja Eriban yhdistelmällä parkkeeraa huoltoaseman pihaan.

–Ihmisiä tulee heti kuvaamaan ja juttelemaan. Ylimääräinen puolituntinen kannattaa aina varata ihmisten kanssa jutteluun, Heleniukset kertovat.