Valtuustokauden päätöskokouksessa Auran johtajille sanottiin näkemiin

0
Valtuustotyöskentely päättyy tällä erää yhdeksältä auralaisvaltuutetulta. Luottamustehtävät jättää myös kaksi kautta valtuuston puheenjohtajana toiminut Heikki Isotalo, joka sai hallintojohtaja Tuija Pellosmaalta halauksen. Myös muita valtuuston jättäviä kiitettiin kuluneista vuosista.

AURA. Valtuustokauden viimeinen valtuustokokous jäi Aurassa myös viimeiseksi kunnanjohtaja Mika Joen ja valtuuston puheenjohtajan Heikki Isotalon johdolla vedetyksi. Joen työt jatkuvat kesälomien jälkeen Pöytyän kunnanjohtajana, Isotalo puolestaan vetäytyi ainakin toistaiseksi luottamustehtävistä.

–Valtuusto on toiminut hyvin. Joskus on ollut hauskaa ja mielenkiintoista, joskus kurjaakin. Jatkajat painakaa mieleen, että kahden miljoonan tulos on se, mihin tämä valtuustokausi lopetettiin, Isotalo summasi kuluneita vuosia luottamustehtävissä ja evästi jatkajia.

Joella tuli tiistaina tasan kymmenen vuotta täyteen Auran kunnan ruorissa. Tiistaiseen hän myös ajoitti irtisanoutumisensa.

–Tämä on ollut mielenkiintoista aikaa. Luottamushenkilöitä täytyy kiittää, sillä yhteistyöllä tätä tehdään, kukaan ei saa yksin mitään aikaan, Joki sanoi.

–Siinä mielessä nyt on hyvä aika hypätä toiseen kuntaan, kun talous on kunnossa ja palvelut hyvällä mallilla, hän jatkoi ja ilmaisi tyytyväisyytensä muun muassa ysitien suunnitelmien etenemiseen.

Joki uskoi hyvällä paikalla sijaitsevalla kasvukunnalla olevan hyvä tulevaisuus edessään.

–Reippaalla otteella Aura selviää haasteistakin.

Kivikoulun korjauksiin määräraha

Kuluneen kevään aikana kunnalla on ollut haastetta saada ratkaistua esiopetuksen ja koulun tilatarpeita. Valtuuston asialistalla oli nyt kivikoulun tilojen korjaustöihin tarvittavan 40 000 euron määrärahan myöntäminen. Määräraha hyväksyttiin puheenvuoroitta.

Huonokuntoisen kivikoulun tilannetta on palloteltu eri toimielimissä useampaan otteeseen. Kunnanhallituksen lopullisen päätöksen mukaan kivikoulun kellaritilat poistetaan käytöstä ja alakoulun teknisen työn opetus siirretään yhtenäiskoulun teknisen työn tilaan. Tarvittaessa luokan ulkopuolelle hankitaan väliaikainen parakki, mutta puukäsityötunteja voidaan myös järjestää Kirkonkulman koululla.

Kivikouluun jää toistaiseksi muiden taideaineiden opetusta. Kunnanvaltuuston myöntämä 40 000 euron määräraha käytetään tiloissa tarvittaviin välttämättömiin korjauksiin. Uuden taito- ja taideaineopetustilan suunnittelu aloitetaan syksyllä.

Parempaa yhteistyötä

Kunnan vuoden 2020 tilinpäätös, arviointikertomus ja tilintarkastuskertomus sekä Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän tilinpäätös saivat valtuuston hyväksynnän. Arviointikertomuksesta tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Riku Paloniitty (kok) totesi, että kunnan on edelleen syytä tarkentaa tavoitteiden asettelua.

–Se että vain pyritään tekemään jotain, on helppo toteuttaa, Paloniitty huomautti.

Kuntayhtymän tilinpäätös oli noin 208 000 euroa ylijäämäinen, mikä kuntayhtymän tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana toimineen Paloniityn mukaan johtuu pitkälti vuodeosaston ulkokuntamyynnin tuotoista. Auran ja Pöytyän kuntien yhteistyön toimivuudesta Paloniitty esitti huolensa. Hän totesi, ettei yhteistyö ole toiminut perussopimuksen mukaan, vaan jompikumpi kunnista on ottanut yhtymähallitukselle kuuluvaa päätöksentekoa itselleen. Viime vuonna talousarviokin saatiin hyväksyttyä vasta kesäkuussa, mikä on Paloniityn mukaan hankaloittanut toimintaa.

Yhtymähallituksen varapuheenjohtajana toimineen Jukka Leinon (sd) mukaan talousarviota käsiteltiin viime vuonna useissa eri kokouksissa, koska mikään ei kelvannut toiselle osapuolelle.

–Toivotaan, että kun saadaan Pöytyälle uusi kunnanjohtaja, tämäkin asia saadaan paremmille kantimille, Leino sanaili.