”Tuossa joessa ette sitten ui”, eräs sukulaiseni opetti lapsilleen, kun he aikoinaan muuttivat Marttilaan. Lapin kirkasvetisten vesien äärellä varttunut sukulaiseni oli syystäkin epäluuloinen. Tummanpuhuva Paimionjoki herätti enemmän huolta kuin hilpeyttä. Viemäröintikin oli varmasti hieman toisella tolalla kymmeniä vuosia sitten.
Vaan onneksi ovat ajat muuttuneet. Nykyään tuntuu olevan itsestäänselvyys, että Paimionjoessa uidaan. Vesi on kuulemma ihanteellisen lämmintä.
Pakko on kuitenkin myöntää, etten itse ole vielä uskaltanut antautua savisen joen vietäväksi. Mielessäni ovat pyörineet takavuosien tarinat verta janoavista iilimadoista. Tosin vastikään minulle on selvinnyt, että joen rannoilla elävät mustat lierot eivät suinkaan ole verenhimoisia iilimatoja vaan viattomia hevosjuotikkaita.
Kalapaikkoja olen kyllä joella kolunnut sitäkin enemmän. Sen olen todennut, että kyllä joesta kalaa nousee – joskus ihan syötävääkin. Ja vaikka ahvenessa hitusen savinen jälkimaku onkin, tuntuu se vain taivaallisen hyvältä, kun saa maiskutella aitoa lähiruokaa.
Syömisen sijaan ehkä hienointa on kuitenkin vesiluonnosta nauttiminen. Mikäli paarmat ja hyttyset antavat edes hetken rauhaa, voi veden lotinan seasta kuulla mitä ihmeellisimpiä ääniä: sammakoita, heinäsirkkoja, lintuja. Mindfulnessia parhaimmillaan, sanoisin.
Työtä jokiluonnon puolesta on kuitenkin tehtävä. Aikoinaan Paratiisiksi kaverini kanssa nimeämämme koskipaikka on vuosin saatossa muuttunut varsinaiseksi viidakoksi. Rannasta on tullut niin vaikeakulkuinen, että sen saavuttaminen vaatii lähes Tarzanin taitoja.
Siksi on ollut ilo seurata joen eteen tehtävää kunnostustyötä: jokipolkuja on rakennettu sinne tänne, vieraslajeja kitketään, ja nyt on käynnistynyt selvitystyö koskipaikkojen kunnostamiseksi.
Hartaasti toivon näkeväni sen päivän, kun kalojen nousun estävät padot puretaan. Se nimittäin voisi tuoda jokeen hyvinkin uljaan vieraan: lohen.
Onni on, että joesta pääsee nauttimaan jo kohtuullisen hyvin. Pakastimessani odottaakin viime viikkoinen hauki lautaselle pääsyään. Ja vähän tuntuu siltä, että yhä jatkuva kuumuus suorastaan pakottaa minut hyppäämään tuossa vieressäni niin houkuttelevana virtaavaan veteen.
Siis veden väristä viis ja uimaan!
toimituksen avustaja
Veeti Nurminen
veeti.nurminen1@gmail.com