Ihminen kaipaa seuraa

0

Viikonloppuna vietetty Kosken Kohaus osoitti jälleen kerran, että ihminen on sosiaalinen eläin, joka kaipaa toisia ihmisiä. Paikkoja ja tapahtumia, joissa toisia voi tavata.

Vähällä kuitenkin oli, ettei Kohaus olisi jäänyt tänäkin vuonna väliin heikentyneen koronatilanteen vuoksi. Illan ohjelmaan tiukentuneet ravintolarajoitukset ehtivät jo vaikuttaa.

Pikku hiljaa on alkanut kuulua yhä enemmän puheenvuoroja siitä, että huomio pitäisi siirtää enemmän siihen, kuinka paljon vakavia tautitapauksia on pelkkien tartuntamäärien sijaan.

Rokotusten edetessä on käynyt selväksi, että rokottaminen koronaa vastaan todella kannattaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa lähes kaikki vakavat tautitapaukset ovat olleet rokottamattomilla. Onkin todella tärkeää, että ihmiset luottavat viranomaisiin ja ottavat rokotuksen.

Korona on hyvin arvaamaton tauti, joka saattaa pitkittyä hyvinkin kiusalliseksi, suorastaan krooniseksi. Taudin arvaamattomuus ja se, että siitä tiedetään niin vähän, vaikeuttaa päätöksentekoa.

Selvää kuitenkin on, että pikku hiljaa on hyväksyttävä, ettei yhteiskuntaa voi pitää suljettuna loputtomiin ja koronan kanssa on opittava elämään niin kuin muidenkin tautien.