Kalla inspiroi Johanna Orasta

0
Da Vincin viimeinen ehtoollinenkin on saanut kallamuodon eli on kallatettu Johanna Oraksen toimesta. (Kuva: Tuomas Honkasalo)

KOSKI .Kuuma kesäpäivä koettelee deodorantin kestävyyttä, kun kurvaan Johanna Oraksen tiluksille.

Oras itse on juuri saapunut asuntomessuilta kotiin ja pyytää minua odottamaan hetken, että pystyy vähän freesautumaan.

–Eipä tässä nyt kovin hehkeäksi kuumuudessa onnistunut laittautumaan, huikkaa Oras ateljeensä ovelta ja näyttää sanojensa vastaisesti virkeältä sekä vastaanottavaiselta.

Oras on suomalaisessa taidemaailmassa iso nimi, mutta käyttäytyy silti ystävällisesti ja tuntuu siltä kuin jokaisella vieraalla olisi hänelle iso merkitys.

Ateljeessa on mielenkiintoista istua, sillä ympärillä on vanhaa ja uutta taidetta sekä myös taidehauskaa.

–Tämä kalla-teema on ollut minulla työn alla jo vuosia, mutta se on alkanut elää ihan omaa elämäänsä monessa eri muodossa. Taulujen aiheena se on ollut jo pitkään ja nyt siitä on tullut myös henkilöhahmo sekä tuote. Ajan kuluessa kallasta on tullut enemmänkin muoto ja tunne kuin ihan konkreettinen kukka, Oras analysoi.

Uusi yritys


Tunteesta on nyt syntynyt myös uusi yritys, joka on lanseerannut paljon uusia Kallary-tuotteita. Tavoitteena on luoda samantyylistä menestystarinaa kuin suomalaiset ikonit Finlayson ja Marimekko.

–Monet kuosit ottavat vaikutteita tai tulevat suoraan 60–70-luvulta. Kauniin graafiselle ja kuitenkin hempeälle designkuosille on selvästi tilausta. Kallary-tuotteita on ollut ennenkin jo jossain muodossa, kuten vaikka pannunalusina, mutta nyt tätä viedään eteenpäin isosti.

Kallattaminen on vienyt Orasta enemmän teollisen muotoilun suuntaan ja saatavana on muun muassa tapettia, pöytäliinaa, valaisimia, pussilakanaa ja vaatteita. Lohjan asuntomessuilla Oras on sisustanut yhden huoneen. ProModi-talossa kuosien värileikki saattaa olla osalla vähän liian kirjavaa, mutta Kallary-kuosi tulee ainakin voimakkaasti esiin.

Maalaamista Oras ei kuitenkaan ole unohtanut, vaikka Kallary vie paljon aikaa kesästä ja tulevasta syksystä.

Korona-aika on vaikuttanut taiteilijaan sekä hyvässä että huonossa.

–Tämän vuoden Punkaharjun taidekartanon näyttelystä on saatu sellaista palautetta, että nyt on paras näyttely koskaan. Ehkä käytettävissä ollut aika on vaikuttanut. Nyt ollaan oltu Suomessa ja täällä on ollut hyvä olla ja matkailla, Oras kertoo.

Punkaharjulla tehtiin viime kesänä kävijäennätys ja kotimaan matkailu on vaikuttanut positiivisesti Oraksenkin talouteen.

–Teen keskimäärin 60 öljyvärimaalausta vuodessa ja tahti on pysynyt suurin piirtein samana.

Viime syksynä Oras teki Voice of Finland-ohjelmaan tähtivalmentajien musiikin inspiroimat teokset, jotka julkistettiin aina suoran lähetyksen alussa.

–Sain valita jokaiselta yhden biisin, joka inspiroi minua ja maalasin sitten siihen liittyvät fiilikset tauluksi. Logomon kanssa minulla on ollut paljon yhteistyötä ja siellä on pidetty töistäni sekä yleisön palautteesta.

Kalla-Väinämöinen


2017 Oras tutki paljon suomalaista mytologiaa, sillä Suomen satavuotisjuhlallisuudet vaativat jotain uutta kansallistunnelmaa. Oras inspiroitui Kalevalasta ja siitä syntyikin Kallavala.

–Uskalsin lähteä tekemään Gallen-Kallelan Ainon ja Väinämöisen triptyykista kallaversion. Siitä tuli niin hyvä ja hauska, että jatkoin samaa ideaa tekemällä muun muassa Lemminkäisen äidin ja Kullervon kirouksen, Oras naurahtaa.

Moni muukin suomalainen ikoninen taiteilija on saanut osansa kallatuksesta. Uusimpina töinä nähdään Kalla ja varis sekä Kalla ja kissa. Haavoittunut enkelikin on kallatettu.

–Minulla on nyt Mestarit kallan matkassa ja Kalla goes masters, sillä tein myös Kallacellin eli Botticellin töitä kallaversioina. Rembrandtin Yövartio oli vaikea, sillä hänen tekniikkaansa on tutkittu paljon ja siitä on silti osa jäänyt mysteeriksi. Mielestäni onnistuin rikkomaan tuota salaisuutta ihan hyvin, Oras myhäilee tyytyväisenä.