Koskelaispariskunta murtaa tulisen chilin myyttiä

0
Teemu Suonpää ja Riina Eteläkoski kertovat törmäävänsä ennakkoluuloihin chilin polttavuudesta. Todellisuudessa chili tarjoaa oikean makujen kirjon. Pariskuntaa auttaa chilinhoidossa myös vastikään syntynyt Venla-vauva. (Kuva: Veeti Nurminen)

KOSKI. Turun puutarhamessuilta se innostus lähti. Nimittäin Teemu Suonpään ja Riina Eteläkosken innostus chileihin. Reissulta lähti mukaan Cheyenne-chilin taimi ja Jaladuro-lajikkeen siemeniä. Nyt koskelaisen pariskunnan pihalla ja kasvihuoneessa kasvaa kymmenkunta erilaista chililajiketta ja myytäväksi löytyy neljää erilaista chilikastiketta.

–Siihen on pyritty, että olisi muutakin kuin pelkkää paprikaa ja kaikkein tulisinta chiliä. Yritämme vuosittain kasvatella eri lajikkeita, että pääsee maistelemaan, mikä on mieleen ja mikä ei niinkään, Teemu Suonpää kertoo.

Chilin kiehtovuus piilee siinä, että se tarjoaa oikean makujen kirjon. Eli toisin kuin yleensä luullaan, ei chilin ole pakko polttaa suuta mennessään.

–Niissä on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja. On tietysti tulisempaa ja miedompaa, mutta myös muita makuja, kuten makeaa ja paprikamaista. Kirjo on valtava, Riina Eteläkoski toteaa.

Pariskunta kertookin murtavansa myyttiä siitä, että chili olisi pelottavan polttava ja siksi vaikea käyttää. Itse asiassa chili taipuu lähes jokaiseen ruokaan tai leipomukseen.

–Me käytämme sitä ruuanlaitossa keitoista laatikoihin ja kastikkeisiin. Olemme tehneet myös chilisuklaata, pariskunta kertoo.

Ei mikään helppo kasvatettava

Teemu Suonpään ja Riina Eteläkosken pari ensimmäistä chilinkasvatusvuotta sujuivat ongelmitta ja satoa tuli mukavasti. Tämä ja viime kesä ovat kuitenkin osoittaneet chilinkasvatuksen haasteet.

–Ensiksi oli väärä kasvualustavalinta, eli ei ollut kovin hyvää turvetta. Sitten on kiusana ollut tuholaisongelmaa.

Mikäli lämpöä riittää syksyyn saakka, pääsee pariskunta todennäköisesti korjaaman jonkinlaista chilisatoa kasvihuoneestaan. Tuholaistorjunnasta on kuitenkin pidettävä huolta, sillä chiliä uhkaavat monet pikkueläimet. Yleisin tuholainen on vihannespunkki, jonka huomaa pienestä seitistä.

–Sitten kun seittiä näkyy, on jo vähän myöhäistä. Toinen vihuliainen tuholainen ovat ripsiäiset ja kolmantena kirvat.

Toisaalta chili on hyvin sitkeä, eikä se tarvitse paljoa vettä. Paljon suurempi riski on liikakastelu, minkä vuoksi Suonpää ja Eteläkoski suosivat omissa chileissään altakastelua.

–Melkein parempi on odottaa niin kauan, että lehdet ovat masentuneita ja nuupahtaneita ja antaa vasta sitten vettä, Suonpää neuvoo.

Kastikkeita verkkokaupasta

Northern Chilies -nimen alla myytävät kastikkeet ovat eläneet hetken hiljaiseloa pariskunnan saatua jälkikasvua. Nyt toimintaa käynnistellään uudestaan, ja kastikkeita tulee jälleen saatavaksi verkkokauppaan. Asiakkaiden suosikki on ollut tulinen Harold’s Kick -kastike, mutta saatavilla on myös mietoa, keskivahvaa ja erittäin tulista kastiketta.

–Aloimme itse tekemään kastikkeita, koska mielestämme monet kaupan kastikkeet ovat todella suolaisia ja etikkaisia. Halusimme, että maku tulisi chilin kautta, pariskunta kertoo.

Tulisimmassa Sauce of Madness -kastikkeessa potkua on jo niin paljon, että Suonpää ja Eteläkoski uskalsivat maistaa sitä vain pienen lusikankärjellisen. Miedommat kastikkeet sen sijaan sopivat esimerkiksi ketsupin korvaajaksi grillimakkaran päälle. Tällä hetkellä kastikkeissa käytettään muualta ostettua chiliä. Pariskunta kuitenkin suosii kotimaassa kasvatettuja lajikkeita.

–Pienet erikoiserät ovat meidän omista chileistämme. Olisi kiva, jos saisimme tehtyä kaikki. Se on ihan viimeinen tavoite.

Kurkkaa verkkokauppaan: www.northernchilies.fi

 

Chilisuklaakakku

Ainekset:

200g tummaa suklaata

200g voita

3dl sokeria

2dl vehnäjauhoja

1dl kaakaojauhetta

4 kananmunaa

1-2 chiliä (maun ja tulisuusasteen mukaan)

ripaus suolaa

Kuorrutus:

100g tummaa suklaata

2rkl voita

Paloittele suklaa. Sulata voi kattilassa, siirrä kattila sivuun ja sekoita suklaa voin sekaan.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon suklaa-voiseos. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja lisää muutamassa erässä taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi.

Halkaise chili tai chilit, poista siemenet ja hienonna. Lisää chili ja suola taikinaan.

Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjan ja reunan väliin. Levitä taikina tasaisesti kakkuvuokaan.

Paista 175-asteisen uunin keskitasossa noin 40 minuuttia. Kakku saa jäädä reilusti kosteaksi. Anna kakun jäähtyä.

Sulata suklaa ja voi kattilassa tai mikrossa. Levitä seos kakun päälle. Koristele kakku halutessasi esimerkiksi ohuilla chilisuikaleilla.

Kosken Apukäsi auttaa

Teemu Suonpää ei ole ainoastaan chilimies. Pari vuotta sitten Suonpään perustama Kosken Apukäsi tarjoaa kiinteistönhoito- ja remontointipalveluita niin Koskella kuin lähikunnissakin.

–Saatan yhtenä päivänä käydä leikkaamassa nurmikkoa ja seuraavana päivänä olla korjailemassa rappuja. Nyt korjauksen alla ovat Kosken koulukeskuksen betoniportaat, Suonpää kuvailee.

Suonpää ei halua liian tarkkaan määritellä toimintaansa, sillä keikat vaihtelevat pienistä korjauksista suurempiin remontteihin.

–Esimerkiksi yhdessä ulkovarastossa ei ollut kunnollista lukkoa tai salpaa, niin kävin laittamassa siihen Lapinsalvan.