Villi ori toi Oripäähän tuulahduksen vapaudesta

0
Julia Isotalo valmistautui pujahtamaan kuplan sisälle ja Karoliina Övrebo vetää vielä hetken henkeä ennen kuplaan menoa, sillä kuplan sisällä oli todella kuuma. (Kuva: Tuomas Honkasalo)

ORIPÄÄ. Ensimmäistä kertaa järjestetty Villi ori -tapahtuma oli osittain nimensä mukainen, sillä pitkän koronarajoitusten jakson jälkeen tapahtuma loi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja antoi ainakin hetkellisesti myös tunnetta vapaudesta.

Villiä menoa oli tarjolla ainakin kuplafutiksessa, suppailussa, huutokaupassa, maastopyöräilyssä, uikkarisaunassa ja lentokentällä. Monenkirjava ohjelma järjestettiin pääosin ulkotiloissa tai väljästi sisällä. Toiminnallisen villin menon lisäksi tarjolla oli myös maltillisempaa suomenhevosta kulttuuripuolelta. Musiikkituokio Oripään kirkossa sykähdytti ja metsäjooga rauhoitti mielen.

Futista kuplassa


Oripään kunnan viranhaltijat haastoivat kunnan luottamushenkilöt leikkimieliseen kuplafutismatsiin, jossa jalkapallo pelattiin ilmatäytteisten isojen kuplien sisällä.

Hetkellisesti näytti, että itse pallon potkiminen oli sivuseikka ja kuplilla toisiin törmäily se tosipeli. Kuplia vuokraava Piritta Isomaa vahvisti asian.

–Monet polttariporukat ovat joskus jopa vitsailleet, että jätä vaan se pallo sinne sivuun, niin me törmäillään ja temppuillaan, naurahti Isomaa.

Juttua tehdessä luottamushenkilöt olivat vahvasti alakynnessä, mutta asenne oli kohdallaan.

–Eihän tuolta kuplasta näe yhtään mitään. Se menee huuruun eikä tällainen normaalisti silmälaseja käyttävä voi niitä päähän laittaa. Pallo vääristää näkymää ja kun kaverikin on siellä pallossa, niin aika mielenkiintoista tämä on. Mutta tämä on hauskaa! Tai siis muotoilin nyt kaveriin törmäämisen hauskanpidoksi, virnisti Mika Nieminen .

–Me luotetaan, että vastustaja väsyy pian ja sitten isketään, Nieminen suunnitteli.

Toimintaloman pihassa odotti kolme kiiltelevää sähköavusteista läskimaastopyörää eli fatbikea. Kaksi pyöristä oli Tuu seikkailemaan-yritykseltä lainassa.

–Toimintaloman ympäristössä on mainiot mahdollisuudet olla villi ori ihan normaalinakin viikonloppuna. Täältä löytyy myös vielä muutamia tontteja, jos kiinnostaa viettää aikaansa toiminnan ja puhtaan veden äärellä, kertoi Esa Lähteenmäki .

Tonttitarjontaa esitteli myös Oripään kunta. Tontteihin sai tutustua fatbiken selästä.

– Nämä Toimintaloman tontit eivät ole kilpailevaa tarjontaa Oripään kunnan tontteihin verrattuna, vaan täydentää kunnan tarjontaa, Lähteenmäki selvensi.

Kiiltäviä kaaroja


Pirjo Hörkkö ja Jukka Heinonen olivat ohi ajaessaan poikenneet katsomaan vanhoja autoja K-Marketin pihaan. Komea rivi kiiltäviä kaaroja kiinnosti ohikulkijoita laajalti.

–On hienoa, että on tänä kesänä jotain tällaista tapahtumaa, kyllä tällaista on kaivattu, Hörkkö innostui kertomaan.

Suunnitelmissa oli mennä vielä peräkonttikirppikselle, kun sieltä saattaisi löytyä jotain uutta aarretta.

Wanhan Kanalan tanssiaisiin pariskunta ei ollut matkalla, vaikka Mikko Mäkeläinen perjantaina esiintyikin. Ilta oli kuulemma jo myyty muulle toiminnalle.

–Täällähän aina Okraa odotetaan ja nyt kun se on jäänyt väliin, niin tällä on kyllä suuri merkitys Oripäälle. Yhdessä päästään tekemään asioita ja näkemään. Kova into on ollut ihmisillä tästä, mitä olen kuullut, Heinonen ja Hörkkö totesivat.

–Talkoohenki on Oripäässä ollut aina kova ja tässä sen taas näkee, Heinonen kertoi ylpeänä.