AURANMAA. Auranmaalle kirjattiin viime viikolla lopulta yhteensä 16 koronatartuntaa. Edellisen kerran yhtä suuriin tartuntamääriin päästiin maaliskuun lopussa.
Viime viikon tartunnoista yhdeksän merkittiin Pöytyälle, neljä Koskelle, kaksi Auraan ja yksi Oripäähän. Oripään tapaus oli kunnan ensimmäinen yli kolmeen kuukauteen.
Myös tänään maanantaina Koskelle kirjattiin yksi uusi koronatartunta.
Marttilan lukemaan ei viime viikolla tullut muutosta ja se on ennallaan 25:ssä. Pöytyällä on puolestaan ollut THL:n tilaston mukaan koko pandemian aikana yhteensä 119 tartuntaa, Aurassa 72, Koskella 36 ja Oripäässä 34.
Naapurikunnista Lietoon on merkittiin viime viikolla 22 tartuntaa ja Loimaalle kolme. Molempiin kirjattiin myös maanantaina yhdet uudet tartunnat.
Loimaalla on ollut koko pandemian aikana yhteensä 162 tartuntaa ja Liedossa 384.
Juttua on päivitetty 30.8. klo 12.04 tuoreilla tiedoilla.