Sekä Auraan että Pöytyälle uudet koronatartunnat

0

AURANMAA. Sekä Auraan että Pöytyälle merkittiin tiistaina yksi uusi koronatartunta. Aurassa tapaus oli tämän viikon ensimmäinen ja Pöytyällä puolestaan toinen.

Eilen maanantaina Koskelle kirjattiin THL:n tilastossa kaksi uutta koronavirustartuntaa ja Pöytyälle yksi.

Viime viikolla Auranmaan koronasaldoksi koitui 10 uutta tartuntaa: näistä seitsemän merkittiin Pöytyälle, kaksi Marttilaan ja yksi Koskelle.

THL:n tilaston mukaan Pöytyällä on nyt ollut koko pandemian aikana 112 koronavirustartuntaa, Aurassa 71 ja Koskella 33.

Marttilan lukema on pysynyt ennallaan 25:ssä ja Oripään 33:ssa. Oripään edellisestä tartuntatapauksesta on ennättänyt kulua jo kolme kuukautta.

Naapurikunnista Loimaalla ei ole tullut tällä viikolla ilmi uusita tartuntoja. Lietoon sen sijaan on kirjattu tällä viikolla neljä tartuntaa: yksi maanantaina ja kolme tiistaina. Loimaalla on ollut koko pandemian aikana yhteensä 158 tartuntaa ja Liedossa 365.