KOSKI. Pulaan hakeutunut sorsapoikue aiheutti viikonvaihteessa työtä Koskella. Emo ja kahdeksan poikasta löydettiin sunnuntaina iltapäivällä Takatalontiellä olevasta Partelan Porsaan lietealtaasta. Reunalta on pudotusta kolme metriä, joten poikasilla ei ollut mahdollisuutta ilman Kosken VPK:n apua päästä ylös altaasta. Poikasten pelastamiseen meni noin kolme tuntia aikaa.
Ilmeisesti kokemus ei ollut sorsille riittävän epämiellyttävä, sillä poikue hakeutui uudelleen liemeen. Maanantaiaamulla Pekka Vesala, jonka mailla lieteallas on, ja Aku Kakko rakensivat sorsille rappuset, joita pitkin kiivetä pois altaasta.
Mahdollista myös on, ettei poikue pudonnut tai pudottautunut lietealtaaseen, vaan sorsaemo on pesinyt lietealtaan keskellä olevassa saarekkeessa. Saari on muodostunut altaaseen ajetusta sonnasta ja muusta sikalasta peräisin olevasta materiaalista.
Uutista täydennetty ja päivitetty maanantaina kello 11.37.