Tinkimätöntä työtä ruokavalioihmisten hyväksi

0
Turkulainen Salla Aalto oli saapunut EIlamarin myymälään ihan tutustumismielessä. Aalto pohti hetken ostosasioita ja palasi myymälään puolen tunnin tuumaustauon jälkeen. (Kuva: Tuomas Honkasalo)

PÖYTYÄ/Yläne. Leipomo Eilamarin nimi ei liene kovin hurjan mielikuvituksen tuotetta, mutta gluteeniton tuotekehittely on ollut Eila Alhon ja Mari Haaviston kultainen hanhi, sillä Eilamarin tuotteet ovat levinneet ympäri Suomen aina Helsingistä Rovaniemelle.

Kun Alhon puheita kuuntelee, tuntuu siltä, että vaikka leipomo on löytänyt hienosti uusia asiakkaita, on toiminta koko ajan kuitenkin kahden maalaisjärkevän yrittäjän käsissä. Yrittäjät eivät pyri olemaan liikaa trendien aalloilla, vaan tekevät hyväksi todettuja tuotteita vakiintuneelle, mutta kasvavalle asiakaskunnalle. Toiminnassa mennään tuote edellä.

–Meillä on ollut koko ajan sellainen ajatus, että emme esimerkiksi lähde ollenkaan sosiaaliseen mediaan mukaan. Ihmiset saavat kyllä suositella meitä ja liittää päivityksiinsä, mutta itse emme päivitä mitään. Onhan meihin ottanut moni influencerkin yhteyttä, mutta emme ole niihin lähteneet, Alho kertoo ja toivottaa samalla ystävällisesti uudet asiakkaat tervetulleeksi myymälään. Asiakkaiden hajuhermoja kutkutteleva tuoreen pullan tuoksu tulee kuohkeasta gluteenittomasta pullasta.

Kilosäkkejä pakastimeen

Eilamari avasi uuden myymälän Yläneen keskustaan toukokuussa, vaikka leipomon toinen pistekin on suhteellisen lähellä.

–Se meidän leipomarakennuksemme ei ole ulkoisesti kovin kaunis ja sielläkin kävi kyllä asiakkaita, mutta tässä kohtaa tuntui hyvältä saada tällainen virallinen myymälä valomainoksineen. Tähän toiseen pisteeseen on myös suunnitelmia tulevaisuudessa. Nyt jo tässä tehdään kuivattua mökkileipää myymälätoiminnan lisäksi, Alho kertoo suunnitelmista.

Myymälässä on käynyt noin 15 asiakasta päivässä, mutta Alasatakunnan ja Turun Sanomien lehtijutut vähintään tuplasivat asiakasmäärän.

–Ihmiset käyvät helposti ensimmäisen kerran hieman tutustumassa ja ottavat muutaman tuotteen. Suuri osa asiakkaista ostaa kuitenkin noita kilosäkkejä eli enemmän kerralla myös pakastimeen laitettavaksi, Alho selventää.

–Kaikki tuotteet ovat gluteenittomia, soijattomia ja maidottomia, toistaa Alho varmasti kolmatta kertaa lyhyen ajan sisään aina uusille asiakkaille. Ruokavalioihmisten on helppo hengittää Eilamarin myymälässä.

–Leivoin aikanaan itse jo perheelle gluteenittomasti ja sitä kautta reseptiikka tuli tutuksi. Nyt meillä on useita eri reseptejä, joissa käytetään mm. tattarijauhoa, riisijauhoa, psylliumia, pellavaa ja tummaa tef-jauhoa. Olemme alkaneet merkitä tuotteisiin värikoodeilla tuon jauhoseoksen, jotta tunnistaminen on helpompaa. Meiltä saa myös jauhoseospusseja, jos haluaa leipoa itse, Alho kertoo.

Ruokavalioystävällistä leivontaa

–Tuotteita on aika paljon myös ruokavaliosyistä. Psylliumistakin haluaisimme eroon, mutta sen korvaajaa ei olla vielä keksitty. Sillekin voi joku herkistyä ja meillä jauhoseokset sekoitetaan sen takia umpiastioissa ja leivontavaiheessa jauhot on jo valmiiksi sekoitettu, Alho kertoo.

Eilamarista on mahdollista saada myös erikoistuotteita oman toiveen mukaan. Leipomolla on selvästi tinkimätön halu palvella asiakasta.

–Kun aloitimme 2011 elokuussa, niin myöhään syksyllä saimme jo parhaan gluteenittoman tuotteet palkinnon ja siitä seurasi valtavasti yhteydenottoja. Jouduttiin kieltäytymään jälleenmyynnistä monissa paikoissa silloin, kun emme pystyneet millään toimittamaan sellaisia määriä siihen aikaan.

Nyt meillä on paljon K-ryhmän jälleenmyyntiä, suoramyyntiä ja myös sellaisia kimppatilauksia, joita toimitetaan postilla ja asiakkaat ehkä yhdessä ovat tilanneet. Joustavasti Auranmaalle saa myös isompia määriä toimitettuna, kun kuitenkin ajamme tuotteita moneen suuntaan, Alho vihjaa.

Kommentti

Ruisleipää ilman ruista

Olen syönyt gluteenittomasti jo vuosia. Vehnällä on tutkitusti tulehdusta ylläpitävä tai jopa sitä aktivoiva vaikutus. Muuten glut free-elämä on ollut ihan helppoa, mutta kunnon ruisleipää on ollut usein ikävä. Eilamarin Tapio tai Hertta-hapanleivät ovat suutuntumaltaan valtaisan herkullisia, vaikkeivat halvimmasta päästä olekaan. Kuinka tuote voikin maistua niin ruisleivältä, vaikkei siinä ruista olekaan? E-koodeja täynnä olevat gluteenittomat leivät saavat osaltani jäädä kaupan hyllyyn. Nam, ruisleipää ilman ruista.

Tuomas Honkasalo