Karinaisten VPK tulisilla hiilillä – Purkukuntoinen rintamiestalo poltettiin hallitusti

0
Savusukellusta tehtiin talon ollessa jo todella pahasti palanut. Harjoituksessa mentiin silti turvallisuus edellä eikä turhia riskejä otettu. Kuva: Tuomas Honkasalo

PÖYTYÄ/Heikinsuo. Pöytyän Heikinsuolla nähtiin viikonloppuna ihmisiä ihastelemassa talon palamista. Nimenomaan ihastelemassa, sillä talon oli määräkin palaa, mutta hallitusti.

Karinaisten VPK:n harjoituskohteeksi oli saatu yksityisen omistajan vanha purkukuntoinen rintamiestalo ja sinne tuikattiin tuli jo yhdeksän aikaan aamulla.

–Aloitettiin tuosta alhaalta yhdestä huoneesta ja sitten aina sammutettiin parhaan taidon mukaan palo riittävästi. Käytännössä tuli syttyi kuitenkin uudestaan itsestään ja sitten taas harjoiteltiin sammutusta eri tekniikoilla sekä savusukellusta ja ryhmän toimintaa vaarallisissa olosuhteissa, selvensi Karinaisten VPK:n päällikkö Ilkka Rantala . Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan harjoituksissa harjoiteltiin lisäksi myös evakuointia ja savulle altistumisen ehkäisemistä.

Aina uudestaan syttynyt tulipalo antoi palomiehille arvokasta kokemusta toiminnasta tulikuumassa pätsissä.

–Tuolla sisällä voi olla melkein tuhat astetta lämmintä. Puku suojaa kuumuudelta, mutta ei tietenkään liekeiltä kuin aivan hetkellisesti. Kuten huomaat, palomiehillä on aika kova hiki, kun tulevat ulos palavasta talosta, Rantala naurahti.

Paljon paperitöitä

Suojapukua ei kuitenkaan otettu välissä pois, sillä välisammutuksen jälkeen palavaan taloon mentiin taas uudestaan. Puolen päivän jälkeen sammutus-sytytystoiminta kuitenkin loppui, kun tuli valtasi talon lopullisesti. Kuumuus talon läheisyydessä oli valtava ja aina välillä joku palava seinä romahti tulisena maahan.

–Tämä näyttää harjoituksessa selkeältä ja helpolta. Miehistö nauttii tästä käytännön harjoituksesta. Takana on kuitenkin aika valtava määrä byrokratiaa, sillä talon omistajan on pitänyt hakea purkulupaa kunnan rakennusvalvonnalta ja meidän on täytynyt ottaa tämä haltuumme häneltä harjoituksen ajaksi ja sitten taas luovutamme tämän hänelle. Kaikissa väleissä myös Pelastuslaitokselta haetaan lupia eli ei tämä ihan hetkessä tapahtunut. Talon omistaja tietenkin toivoo, että talo palaa mahdollisimman loppuun asti, jottei hänelle jää raivaushommia, Rantala selvitti. Talon poltto on syksyllä kuitenkin sinänsä helppoa, sillä kostean maaston syttymisvaara on olematon.

Käänteinen käsikranaatti

Karinaisten VPK pääsi testaamaan ensimmäistä kertaa heittosammutinta, joka on vähän niin kuin käänteinen käsikranaatti. Sammuttimesta repäistään sokka irti ja se heitetään palavaan huoneeseen, jossa se muutaman sekunnin jälkeen räjäyttää sammutusjauhetta seinille ja kattoon.

–Se toimi oikein hyvin, käytön jälkeen hoidetaan jälkisammutusta vielä vedellä. Erilaisia sammutustekniikoita on hyvä harjoitella, varsinkin, kun tässä ei ole nyt mitään oikeaa pelastettavaa, Rantala kertoi.

Kun talo jo paloi täysillä ja harjoitukseen varattu vesikin oli jo käytetty loppuun, oli aika syödä.

–Meillä on ihan virallinen pelastuslaitoksen muonitusryhmä eli meidän naisjaosto, joka hoitaa välillä muonitusta myös oikeassa tulipalotilanteessa. Tämä on aivan mahtava tuki tälle työlle, Rantala hehkutti muonituspalvelua ja lappoi hieman lisää herkullista kinkkukiusausta suuhunsa ansaitulla tauolla.
Tuomas Honkasalo