Marttila valmistautuu urheilukentän kunnostamiseen

0
Marttilan kunta on ryhtymässä urheilukentän kunnostukseen. Viimeksi kenttää on kunnostettu vuonna 1985.

MARTTILA. Marttilan kunta valmistautuu urheilukentän kunnostamiseen. Aluetaito Oy laatii suunnitelman kentän kunnostuksesta ja kunnostustöihin on tarkoitus ryhtyä ensi vuonna. Tekninen johtaja Kirsi Halkola kertoo, että tekninen lautakunta on esittämässä talousarviossa kunnostukseen arviolta 50 000 euron määrärahaa. Kustannukset sekä remontin laajuus tarkentuvat Halkolan mukaan suunnittelun myötä.

Alustavasti on suunniteltu urheilukentän juoksuradan reunojen uudistusta, kahden uuden pituushyppypaikan perustamista ja vanhan pituushyppypaikan muuttamista nurmeksi, korkeus- ja seiväshyppypaikkojen patjojen ja heittopaikkojen kupolien uusimista sekä spurtan-pinnoitteen laittamista hyppypaikalle. Kentän reunalle halutaan muutamia istumapaikkoja sekä mahdollisesti aitaus. Lisäksi huluvesien ohjausta sekä salaojien ja sadevesikaivojen kuntoa kartoitetaan.

Hyvinvointilautakunnan valitseman suunnittelijan tulee myös suorittaa tarvittavat maaperätutkimukset ja laatia työkohtaiset piirustukset ja kustannusarvio. Tehtävään valittu Aluetaito Oy laskuttaa toimeksiannosta 11 130 euroa.

Marttilan urheilukenttä on kunnostettu viimeksi vuonna 1985.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here