Viivi ja Saphira ovat lyömätön parivaljakko – Lähes kaiken mahdollisen voittanut shetlanninponi valmistautuu eläkepäiviin

0
Parivaljakko Saphira ja Viivi Mäki-Jaakkola ovat voittaneet montéssa eli raviratsastuksessa kolme suomenmestaruutta. Lisäksi Saphiralta löytyy palkintokaapistaan kaksi aiempaa mestaruutta. Nykyään kaksikko kisaa kärrylähdöissä.

PÖYTYÄ/Yläne. 14-vuotias shetlanninponitamma Saphira ei ole varsinaisesti mikään seurallinen tapaus. Omistajansa, ohjastajansa ja valmentajansa Viivi Mäki-Jaakkolan mukaan se viihtyykin paremmin itsekseen kuin laumassa. Välillä Saphira kyllä vähän sählää ja sohlaa, mutta kun on aika lähteä raviradalle ja sille laitetaan kuljetusta varten maski päähän, se rauhoittuu ja rupeaa keskittymään tulevaan suoristukseensa.

Hyvästä ravisuvusta polveutuva tamma onkin melkoinen mestari, sillä se on voittanut urallaan lähes kaiken mahdollisen. Erityisen menestynyt se on montéssa eli raviratsastuksessa, jossa sillä on suomenmestaruuksia peräti viisi. Myös kärryajossa on tullut menestystä, ja kaikkiaan voittolähtöjä on takana jo 50.

Toisaalta, vaikka kokemusta on kertynyt hurja määrä, joskus käy silti niin, että ravi vaihtuu laukaksi kesken kisan.

–Meillä menee joka vuosi kisoja hylkyyn sen vuoksi kolme tai neljä, Viivi kertoo, mutta sanoo tilanteen parantuneen koko ajan.

Treeneissä kasvatetaan nopeutta

Hankasalmella syntynyt ja kasvanut Saphira tuli yläneläisen Viivi Mäki-Jaakkolan omistukseen kolme vuotta sitten. Jo sitä ennen parivaljakko oli tehnyt menestyksekästä yhteistyötä, sillä he olivat voittaneet siihen mennessä kaksi montén suomenmestaruutta. Kolmas mestaruus tuli, kun poni oli Viivin omistuksessa ja valmennuksessa.

Tällä hetkellä Saphira ja 16-vuotias Viivi kisaavat yhdessä ainoastaan kärrylähdöissä, sillä montéssa ratsastajan tulee olla alle 50 kiloa ja iältään 10–14-vuotias. Tänä vuonna Saphiran selässä onkin nähty Viivin sijaan Emmi Innanen, joka on siivittänyt mestariponin tilastokakkoseksi.

Oman ponin ja valmennettavan hoitaminen vaatii Viiviltä päivittäisiä rutiineja. Ruoan lisäksi on muistettava antaa kaikki tarvittavat vitamiinit ja lisäravinteet. Lenkeillä ei sentään tarvitse joka päivä käydä, vaan kerta viikossa riittää. Silloinkin keskitytään hakemaan nopeutta.

–Saphiran pohjakunto on niin hyvä, että sitä ei tarvitse enää kasvattaa. Mutta nopeutta pyritään lisäämään intervallitreeneillä siten, että kilometri vedetään kovaa ja toinen kävellään. Näitä tehdään muutamia kertoja, Viivi selvittää harjoitusmenetelmää.

Kesäisin Saphira käy kisoissa pari kolme kertaa kuukaudessa ja talvisin noin kerran. Tällä hetkellä Saphira kisaa avoimessa sarjassa, joka on kaikista kovin.

Mestariponilla on aktiivista kisauraa jäljellä vielä parisen vuotta ennen kuin se jättäytyy viettämään eläkeläispäiviä kotitalliinsa. Tosin ihan jouten se ei silloinkaan tule olemaan, sillä hyväsukuisen tamman varsoilla on kysyntää.

Pienestä pitäen raviradoilla

Viivi Mäki-Jaakkolan oma hevosurheilu-ura alkoi jo pienenä, sillä kotona on aina ollut ravihevosia. Mallia on löytynyt myös omista siskoista, jotka ovat nuorempina ajaneet kilpaa.

–Yksi sisko ajaa satunnaisesti hevosilla edelleen.

Viivi kertoo hevosurheilun viehätyksen piilevän vauhdissa.

–Kun poni on oikein kova menemään, siinä tulee mahtava vauhdinhurma, eläinlääkärin uralle tähtäävä neito naurahtaa.

Saphiran jättäessä pikkuhiljaa kilpakentät taakseen valmistautuu Viivi jo seuraavaan siirtoon. 16 vuotta täytettyään hän hommasi ajoluvan, joka oikeuttaa ohjastamaan hevosia ravikentillä. Vielä ei Mäki-Jaakkoloiden tallissa kuitenkaan kasva Viiville omaa kisaratsua, mutta tulevaisuudessa se voi olla hyvinkin mahdollista.

KUKA?

Nimi, ikä, paikkakunta: Viivi Mäki-Jaakkola, 16, Yläne

Ammatti: Lukiolainen (Elisenvaaran lukio)

Tärkeimmät saavutukset: Montén eli raviratsastuksen A-ponien kolminkertainen suomenmestaruus, montén B-ponien suomenmestaruuskisojen pronssia, Tammavaltikka

Perhesuhteet: Äiti, isä ja neljä sisarusta. Lisäksi perheessä on neljä ponia, kolme suomenhevosta ja koira.

Harrastukset: Raviurheilu