Auran Nuortentalon joulumyyjäiset aloitti joulumyyjäissesongin monipuolisella kattauksella

0
Kuusenkoriste-enkelit olivat Pirkko Kilpiäisen käsialaa. Hän innostui enkelien teosta tänä syksynä. Joulukoristeiden lisäksi Aurassa asuva Kilpiäinen myi postikortteja ja karjalanpiirakoita.

AURA. QR-koodi esiin ja piippauksella sisään. Auran Nuortentalon joulumyyjäisten ovella varmistettiin, että laadukkaita kädentaitotuotteita hypistellään vain terveysturvallisesti.

Myyntipaikoilla riitti ihasteltavaa kaikille aisteille. Kädentaitajat olivat loihtineet pehmeitä villapaitoja, tuoksuvia havukransseja, näyttäviä joulukoristeita, maistuvia leivonnaisia ja pörröisiä tossuja, joilla kelpaa hiiviskellä hipihiljaa jouluaattoiltana.

–Olen ollut myymässä monena vuonna. Mielestäni täällä on ihan samanlaista kuin ennenkin. Ihmiset kiertelevät ja katselevat pöytiä. Minä olen ihan tyytyväinen myyntiin, lietolainen kä

Kynttilämestari Minna Kari-Åberg inspiroitui somerniemeläisestä harvinaisuudesta, punaisesta lumpeesta. Hän etsi kynttilämuottia pitkään, kunnes sellainen löytyi Saksasta. Kelluvia ja pitkään palavia lummekynttilöitä on syntynyt sittemmin muissakin väreissä.

sityötaituri Merja Nummelin antoi tilannekatsauksen.

Perinteiset kädentaidon joulumyyjäiset järjestettiin Auran Nuortentalolla yhden koronasta johtuneen välivuoden jälkeen. Myyjiä oli tulossa edelleen niin, etteivät kaikki halukkaat valitettavasti mahtuneet tapahtumaan. Tilanteesta saattoi saada väärän mielikuvan, sillä tanssiparketilla oli nähtävissä myös tyhjiä pöytiä. Se johtui myyjien viime hetken peruutuksista.

Peruutukset taas eivät suoraan johtuneet koronatodistuksen edellyttämisestä, arvelee Auran Nuorisoseuran puheenjohtaja Anja Isotalo. Hänen mukaansa myyjät suhtautuivat myönteisesti koronapassin esittämiseen.

Maalattuihin kukkapurkkihahmoihin voi sujauttaa kasvin tai karkkia. Hahmoista tänä vuonna innostuneen lietolaisen Merja Nummelinin omassa kodissa purkkipariskunta istuu kukkalaudalla tarkkailemassa maailman menoa.

Myyjät puolestaan kiittelivät järjestäjiä siitä, miten jouhevasti tarkastus aamulla tehtiin.

–Tämä on lämminhenkinen ja hyvin hoidettu tapahtuma. Vakioasiakkaat löytävät hyvin ostoksille, koska paikan saa varata jo ensi vuodeksi. Se on reilu meininki ja tuo jatkuvuutta, uniikkeja kynttilöitä valmistava somerolainen Minna Kari-Åberg kiitteli.

Katriina Reijonen