Elämää 20 vuoden sykleissä – Raija Isotalo-Aaltosella aihetta juhlaan

0
Raija Isotalo-Aaltosen nukkekokoelmassa Kertun tuvalla on yli 500 nukkea.

LIETO/Tarvasjoki. Raija Isotalo-Aaltonen tunnetaan muun muassa Tarvasjoen kotiseutuyhdistyksen aktiivisena puheenjohtajana. Yhdistyksen suurin ponnistus on ollut ja on edelleen Kertun tupa, josta on remontoitu talkoovoimin kuntalaisten yhteistä olohuonetta. Tupa alkaakin olla valmis, mutta ulkorakennuksessa on remontti vielä kesken, tulevana kesänä siellä voidaan pitää vaikka tansseja.

Rahaa remonttiin on kerätty muun muassa myymällä Isotalo-Aaltosen tekemää kirjaa ”Evakkotytön tarina”, joka kertoo nuken evakkotiestä.

Raija Isotalo-Aaltosen nykyinen elämänvaihe alkoi vuonna 2014, kun hän myi yrityksensä hoivakoti Raijamaijan. Isotalo-Aaltosen elämä on kulkenut hämmästyttävällä tavalla kahdenkymmenen vuoden jaksoissa.

–Juureni ovat Tarvasjoella, mutta lapsuuteni olen elänyt Turussa. Tulin Tarvasjoelle avioliiton kautta vuonna 1972. Vuonna 1974 alkoi elämänvaihe maanviljelijän vaimoja ja neljän lapsen äitinä. Erosin vuonna 1994, opiskelin sosionomiksi ja ryhdyin yrittäjäksi. Vuonna 2014 jäin leskeksi, Isotalo Aaltonen kertoo.

Aikaansa edellä

Yrittäjäksi ryhtyminen tarkoitti uudenlaisen vanhusten hoivakodin perustamista. Ensin Marttilassa ja myöhemmin Kyrössä sijainnut hoivakoti Raijamaija oli aikaansa edellä.

–Yrittäjyys kiinnosti, mutta myös se, että halusin tehdä vanhustyötä toisella tavalla. Olin ollut töissä vanhainkodissa ja päivätoiminnan ohjaajana ja nähnyt, miten vanhuksia kohdeltiin objekteina, Isotalo-Aaltonen kertoo.

Raijamaijan toiminnassa keskeistä oli säännöllinen viriketyö: musiikki, laulu, käsityöt, lukeminen.

–Edellytin jo työhaastattelussa, että hoitaja haluaa osallistua viriketyöhön. Jotkut sanoivatkin, että Raija se vaan leikkii, kun toiset tekevät työtä, Isotalo-Aaltonen naurahtaa.

Yrittäjyys oli antoisuudestaan huolimatta rankkaa aikaa.

–Menihän siinä ikä, rahat ja terveys, Isotalo-Aaltonen sanoo, vaikka vakuuttaakin, että ryhtyisi edelleen yrittämään, jos vain terveys sallisi.

500 nukkea

Terveyden kanssa hän on kamppaillut koko ikänsä. Synnynnäinen lonkkavika on edellyttänyt neljää leikkausta ja lapsuudessa pitkiä sairaalajaksoja.

–Siihen aikaan ajateltiin niin, että vanhempien ei pidä tulla katsomaan lasta sairaalaan, jottei tämä ikävöisi. Toimintatapa jätti jälkensä.

Ikävällä on ollut Isotalo-Aaltosen elämässä myös ilmiasuja, joista muutkin pääsevät nauttimaan.

–Olen kerännyt nukkeja 20 vuotta. Nukkehan ei ole lelu vaan hoivan kohde. Silloin tällöin, kun minulla on paha mieli, ostan nuken. Se ilahduttaa aina. Niitä on Kertun tuvan näyttelyssä nyt yli 500, Isotalo-Aaltonen kertoo.

Hän myöntää olleensa koko ikänsä sisäsyntyisesti yksinäinen. Toisaalta hänet tunnetaan hyvin aktiivisena ja meneväisenä ihmisenä.

–Yksinäinen voi olla joukossakin, Isotalo-Aaltonen muistuttaa.

Nykyiseen elämänvaiheeseensa hän kertoo olevansa suht tyytyväinen. Jokaisessa elämänvaiheessa on puolensa.

–Totta kai kaipaan joskus aikaa, kun lapset olivat pieniä, mutta on eläkkeelläkin ihanaa, Raija Isotalo-Aaltonen sanoo.

Raija Isotalo-Aaltonen juhlistaa syntymäpäiväänsä Elämäni runot -tilaisuudella perjantaina 26.11. klo 18 Tarvasjoen kirkossa ja sen jälkeen kahvituksella seurakuntatalolla. Lahjarahat kotiseutuyhdistykselle.


KUKA?

Nimi, paikkakunta: Raija Isotalo-Aaltonen, Tarvasjoki.
Syntymäaika, syntymäpaikka: 25.11.1951.
Ammatti: Vanhustyön yrittäjä eläkkeellä.
Koulutus: Sosionomi amk.
Tärkeimmät luottamustoimet: Kotiseutuyhdistyksen pj, Punaisen Ristin Liedon osaston pj.
Perhesuhteet: Leski, neljä aikuista lasta, seitsemän lastenlasta.
Harrastukset: Kotiseututyö.
Motto: Kyllä se siitä.