Korona vaikuttaa monella tapaa yrityksiin – Auranmaallakin on koettu tarvikepulaa ja häiriöitä kuljetusketjuissa

0
Lentoliikenteen hiljentyminen on vaikuttanut kumiraaka-aineiden saatavuuteen. Reka Rubber on tuotantopäällikkö Jukka-Pekka Sollon mukaan kuitenkin selvinnyt koronan tuomista haasteista.

AURANMAA. Koronan tuoman “pula-ajan” vaikutuksia heijastuu myös auranmaalaisiin yrityksiin.

–Tähän saakka on pärjätty nirkunnarkun, mutta on yksittäisiä tuotteita, joita ei tahdo saada. Niiden tilalle olemme koittaneet löytää korvaavia tuotteita, Reka Rubber Oy:n toimitusjohtaja Martti Aromaa kertoo.

Eräiden kumiraaka-aineiden heikentynyt saatavuus johtuu lentoliikenteen hiljentymisestä. Koska ei ole lennetty, ei ole myöskään tuotettu kerosiinia, jolloin ei ole syntynyt sivutuotetta, jota käytetään kumin valmistuksessa.

Myös kuljetusketjuissa on häiriöitä ja Aromaa toteaa kuljetuksien tökkivän Aasian suuntaan.

–Kontit eivät oikein kulje, mikä on globaali murhe, hän sanoo.

Reka Rubberin tuotantopäällikön Jukka-Pekka Sollon mukaan logistiikan haasteet näkyvät hinnoissa, jotka ovat nousseet rajusti. Toimitusaikojen pitenemisestä aiheutuvan hamstraamisen hän puolestaan toteaa kasvattavan varastointiriskiä, sillä kumi vanhenee nopeasti.

Kumin lisäksi Reka Rubberilla on havaittu pulaa metalliosista. Kaikkinensa yritys on Sollon mukaan kuitenkin säästynyt pahimmalta ja selvinnyt saatavuus- ja toimitushaasteista rahalla.

Elvytysrahojen ansiosta Reka Rubberilla on nyt töitä runsaasti. Aromaa puhuu koronan jälkeisestä kysyntäpiikistä, joka on tuonut tullessaan myös työvoimapulaa.

Ennen kokematonta

Kosken Rautanetin Olli-Pekka Nummela kertoo olleensa 15 vuotta rautakaupassa töissä, eikä hän ole aiemmin kokenut vastaavaa.

–Sahatavaran vienti vetää Kiinan ja USA:n markkinoille, Nummela toteaa puutavarapulan syistä.

Nummelan mukaan Rautanet on saanut ennakkoon tilaamansa tavarat, mutta oikean määrän tilaaminen on ollut vaikeaa. Kysyntä nimittäin kasvoi samaan aikaan, kun puutavaran saatavuus heikkeni. Talvea kohden Nummela arvelee kysynnän vähenevän ja tilanteen paranevan. Hintatasonkin hän veikkaa hiukan laskevan kevään hinnoista.

Tilausajat ovat Nummelan mukaan pidentyneet myös työkaluissa. Työkalujen toimitusaikojen pitenemiseen hän arvelee syyksi konttipulaa.

–Asiakkaat ovat olleet yllättävän ymmärtäväisiä, Nummela kiittelee.

Pitkät toimitusajat

Alumiiniovia ja -ikkunoita valmistavan Laatuovi Ky:n Henri Hagström on kokenut pidentyneet toimitusajat niin työssä kuin “siviilissä”.

–Meille tulee maalatut profiilit Saksasta ja profiilien toimitusajat ovat nyt aika pitkiä, Hagström kertoo ja toteaa toimitusvaikeuksia olevan myös tarvikepuolella.

Hänen mukaansa muovi- ja kumitarvikkeita, kuten tiivisteitä, ja alumiiniheloja on ollut vaikea saada.

Parhaillaan Hagström rakentaa omakotitaloa Tarvasjoelle. Rakennus odotti 10 viikkoa kattotuoleja ennen kuin ne viime viikonloppuna vihdoin tulivat.

–Isommat rakennusliikkeet jyrää pienet, Hagström sanoo ja toteaa isompien tilaajien menevän toimitusjärjestyksessä pienempien edelle.

Asiaan vaikuttaa Hagströmin mukaan rakennusurakoiden viivästyssakot. Kattotuolien heikkoon saatavuuteen vaikuttaa sekin, ettei tekijöitä ole monia. Yksi tekijä oli jokin aika sitten vielä Koskella.

–Väärään aikaan lopetti, Hagström tuumailee.

Laitehuolto Aalteman Oy:n Teemu Aallon mukaan varaosia on ollut pääosin kohtuullisesti saatavilla, joskin joidenkin osalta toimitusajat ovat olleet pitkiä.

–Yksittäisistä osista on “ei oota”, kun tehtaita on mennyt konkurssiin eikä komponenteille ole uutta tekijää, Aalto kertoo.

Aallon mukaan pulaa on etenkin antureista. Kaikkinensa pula heijastuu hänen mukaansa enemmän esimerkiksi uusien nostimien valmistukseen kuin korjaamopuolelle.