Koronapassi vaaditaan joulun myyjäisissä ja konserteissa

0
Muun muassa sunnuntaina Auran Nuortentalolla pidettävissä perinteisissä kädentaidon joulumyyjäisissä vaaditaan osallistujilta koronapassi. Lisäksi tarvitaan henkilöllisyystodistys koronapassin aitouden varmistamiseksi. Kuva: AVL:n arkisto / Tuomas Honkasalo

AURANMAA. Lounais-Suomen aluehallintoviraston määräämät koronarajoitukset astuivat Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä voimaan tiistaina ja toivat koronapassivaatimuksen. Yli 50 hengen tilaisuuksien järjestäminen on kielletty sisätiloissa 16.12. asti. Tapahtumia kuitenkin voi järjestää, mikäli yli 16-vuotiailta osallistujilta kysytään koronapassi.

Auranmaan lähiaikojen tapahtumissa koronapassia vaaditaan muun muassa Auran Nuortentalon tansseissa, Nuortentalolla sunnuntaina pidettävissä perinteisissä kädentaidon joulumyyjäisissä ja Kosken työnväentalolla 27.11. pidettävässä Salon Laulu-Seppojen konsertissa. Myös esimerkiksi Pöytyän seurakuntatalolla pidettävässä itsenäisyyspäivän juhlassa ja Heli Laaksosen esiintymisessä Luontokapinetissa 9.12. tulee varautua esittämään koronapassinsa.

Avi:n päätös ei koske uskonnollisia tilaisuuksia, joten esimerkiksi jumalanpalvelukset jäävät rajoitusten ulkopuolelle. Kauneimpien joululaulujen kohtalo on tuomiokapitulin pohdinnassa.

–Kirkossa pidettäviä ulkopuolisia konsertteja päätös koskee, Pöytyän seurakunnan vs. kirkkoherra Irina Kaukinen kertoo ja toteaa, että seurakunnan ja seurakunnan tiloissa järjestettäviä tilaisuuksia on mietittävä tapauskohtaisesti.

–Ainakin henkilöstölle ja luottamushenkilöille suunniteltu ruokailutilaisuus siirretään helpompaan ajankohtaan, hän sanoo.

Liedon seurakunnassa on jo ennätetty tehdä päätös koronapassin tarkistamisesta yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa, jos kyse ei ole uskonnon harjoittamisesta.

–Todellisuudessa tämänlaisia tilaisuuksia on vähän, näin adventin aikaan ne ovat lähinnä muiden kuin seurakunnan järjestämiä konsertteja. Näissä tapahtuman järjestäjä huolehtii rajoituksien noudattamisesta ja koronapassin käytöstä, Liedon seurakunnan kirkkoherra Risto Leppänen sanoo ja toteaa, että kirkollisten toimitusten jälkeiset juhlat, kuten muistotilaisuudet tai kastekahvi, ovat yksityis- eivätkä yleisötilaisuuksia, joihin rajoitukset nyt kohdistuvat.

–Tietysti suosittelemme vahvasti, että tilaisuuksiin tultaisiin vain rokotettuina ja terveinä. Samoin suosittelemme maskien käyttöjä. Niitä on kirkoissa saatavilla, jos oma on kotiin unohtunut.

Pelaajia ei lasketa yleisömäärään

Avi:n päätös ei myöskään koske lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Esimerkiksi Jääkiekkoliitto on TarU Hockeyn toiminnanjohtajan Lauri Isotalon mukaan tulkinnut rajoitusta niin, että se koskee vain yleisöä. Samankaltaisen tulkinnan on tehnyt Salibandyliitto. Näin ollen ottelutapahtumissa pelaajia ja toimihenkilöitä ei Isotalon mukaan lasketa yleisömäärään.

–Edustuksen peleihin on tulossa koronapassi, sillä niissä 50 henkeä voi ylittyä silloin, kun on tiedossa pelejä naapuriseuroja vastaan.

Pöytyän Urheilijoiden salibandyjaoston puheenjohtaja Aila Suutari kertoo Salibandyliiton antaneen ohjeen rajoituksen aikana joko huolehtia siitä, ettei yleisömäärä nouse yli 50 hengen, ottaa käyttöön koronapassin tai järjestää ottelutapahtumat ilman yleisöä. Suutarin mukaan junioreiden peleissä yleisömäärä harvoin nousee yli asetetun rajan.

–Naisten kanssa en ole vielä keskustellut. Heillä on peli viikonloppuna joten täytyy vielä miettiä, miten menetellään, Suutari sanoo ja harmittelee, että rajoituksia asetetaan yhtäkkiä.


FAKTA: Koronapassi

Koronapassin saa, jos on ottanut koronarokotteet tai on todistus negatiivisesta testituloksesta tai sairastetusta koronavirustaudista. Rokotustodistus on voimassa 12 kuukautta, todistus sairastetusta koronavirustaudista 180 päivää ja testitulostodistus 72 tuntia.

Koronapassin voi ladata puhelimelle verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella Omakannasta kanta.fi-sivulta.

Mikäli ei omista verkkopankkitunnuksia eikä älylaitteita, koronapassin saa tulostettuna omalta terveysasemalta. Pöytyän ja Härkätien terveyskeskukset suosittelevat tilaamaan koronapassin puhelimitse. Pöytyän terveyskeskus voi myös postittaa ennakkoon tilatun koronapassin kotiin.

 

Uutista korjattu 19.11. kello 10.01. Aiemmassa versiossa kerrottiin, että koronapassin saa ladattua omakanta.fi -sivulta. Tarkoitetulle sivulle ohjautuu tätäkin kautta, mutta oikea osoite on kanta.fi/omakanta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here