Pöytyä tekee digitaalisen joulukalenterin – Projekti toteutetaan yhdessä kuntalaisten kanssa

0

PÖYTYÄ. Viime jouluna Pöytyän kunta toteutti digitaalisen joulukalenterin sosiaalisessa mediassa. Kalenterista saadun positiivisen palautteen vuoksi perinnettä päätettiin jatkaa.

Edellisessä kalenterissa esille pääsivät kunnan eri työntekijät, nyt vuorossa on lasten ja nuorten ääni.

–Haluamme tuoda omalta osaltamme lämmintä joulumieltä jokaiselle ja lapset sekä nuoret ovat siihen parhaita sanansaattajia, Pöytyän elinvoimajohtaja Tiina Hämäläinen kertoo.

Mukaan voi ilmoittautua sunnuntai-iltaan 7.11. saakka osoitteessa https://forms.office.com/r/ZKd8N3FGDE. Varsinaiset kalenteriin pääsijät arvotaan ja kuvaukset pidetään maanantaina 22. marraskuuta.

–Toivomme ja toivotamme kaikki 3–18-vuotiaat lapset ja nuoret rohkeasti mukaan. Näytetään yhdessä millainen paikka Pöytyä oikein on; energinen, hauska, rohkea ja ennen kaikkea jouluinen, Hämäläinen kannustaa ja paljastaa, että myös muita jouluisia tempauksia on kuntaan rakenteilla.