Pöytyän kiinteistöveroja nostetaan ensi vuonna osittain

0
Maanantaina kokoontunut Pöytyän kunnanvaltuusto päätti nostaa kiinteistöveroja osittain. Kunnan vakiasukkaat säästyivät tällä kertaa korotuksilta.

PÖYTYÄ. Pöytyän kunnanvaltuusto sai maanantai-iltana eteensä kunnanhallituksen esityksen, jonka mukaan yleistä kiinteistöveroa nostettaisiin ensi vuoden alusta nykyisestä 1,05 prosentista 1,20:een ja vapaa-ajanasuntojen 1,10 prosentista 1,30:een. Sen sijaan vakituisten asuinrakennusten (0,50), voimalaitosten (2,85) ja yleishyödyllisten yhteisöjen (0,00) veroprosentit pysyisivät samoina. Tuloja kunta saisi korotuksista ensi vuoden kassaan 148 000 euroa.

Keskustan ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Marika Loponen esitti hyväksyntänsä esitykselle, ja perusteli puolueen kantaa muun muassa sillä, että verot ovat kunnan suurin tulonlähde. Tuloveron korotukseen puolueessa ei kuitenkaan ole halukkuutta, sillä Loposen mukaan Pöytyän veroaste (21,25) on jo muutenkin korkea muihin Varsinais-Suomen kuntiin verrattuna.

–Jos taas korotamme vakituisen asumisen verotusta, siitä kärsivät etenkin pienituloiset, hän perusteli.

Kokoomuksessa puolestaan veronkorotukset eivät saaneet kannatusta. Joonas Rantala perusteli ryhmäpuheenvuorossaan kielteistä kantaa sillä, että nyt nostot kohdentuvat erityisesti suuria investointeja tehneisiin maatalousyrittäjiin.

–Kerättävällä summalla ei varsinaisesti ratkaista mitään, mutta sen sijaan se antaa erikoisen kuvan kunnasta, joka verottaa jo nyt ahkerasti, hän linjasi ja esitti, että verot pidetään vuoden 2021 tasolla.

Farid Harala (ps) kannatti Rantalan esitystä, ja kertoi olevansa huolissaan kunnan kilpailukyvystä, jos korotuksen tielle lähdetään.

–Se rankaisee erityisesti niitä, jotka luovat tänne työpaikkoja.

Outi Broux (sdp) puolestaan kyseli Rantalalta, mistä hän olisi valmis säästämään, jos veroja ei saa nostaa.

–Kunnan tehtävänä on tuottaa palveluja niin asukkaille kuin yrityksille. Säästäminen niistä ei onnistu enää millään. En keksi, mistä tässä voisi vielä karsia, hän ihmetteli.

Rantala ei vastauksessaan ruvennut erittelemään säästökohteita, vaan painotti, että kunnan talous tulee tasapainottaa menokasvua hillitsemällä.

Äänestyksen jälkeen kunnanhallituksen pohjaesitys voitti äänin 18–17. Veronkorotuksia vastustivat kokoomuksen ja perussuomalaisten valtuustoryhmät, puolesta äänestivät keskustan, sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton, kristillisdemokraattien ja vihreiden ryhmät.