Sama suunta kaikissa Auranmaan kunnissa: Työttömyys vähenee

0
Pöytyällä oli lokakuussa lähes 80 työpaikkaa auki eri aloilla. Varsinais-Suomessa eniten avoimia työpaikkoja on ollut tänä rakentamisessa. Arkistokuva: Ari-Matti Ruuska.

Työttömyys vähenee kaikissa Auranmaan kunnissa. Alueen alhaisin työttömyysaste oli lokakuussa Oripäässä, 5,2 prosenttia.

Korkein työttömyysaste oli Pöytyällä, 7,2 prosenttia.

Työttömyys on vähentynyt kaikissa kunnissa selvästi viime vuodesta. Koronaa edeltävällä työttömyystasolla ollaan jo Koskella, Marttilassa ja Oripäässä. Aurassa ja Pöytyällä lukemat ovat vielä korkeammalla kuin lokakuussa 2019.

Trendi on sama koko Varsinais-Suomessa, työttömyys vähenee. Lokakuussa työttömien määrä pysyy yleensä suhteellisen samana kuin syyskuussakin, mutta tänä vuonna se supistui, ilmenee Ely-keskuksen Työllisyyskatsauksesta.

MYÖS AVOIMIEN työpaikkojen määrä oli nousussa. Lokakuussa Loimaan seutukunnassa oli auki 324 työpaikkaa, kun vuosi sitten auki oli 162 työpaikkaa.

Myös esimerkiksi Pöytyällä avoimien työpaikkojen määrä oli lokakuussa moninkertainen viime vuoden tilanteeseen verrattuna.

Sekä Aurassa että Pöytyällä avoimia työpaikkoja oli kuitenkin lokakuussa syyskuuta vähemmän. Pöytyällä avoimia paikkoja oli 77, Aurassa 28.

TÄNÄ VUONNA työvoiman kysyntä on ollut poikkeuksellisen vilkasta koko Varsinais-Suomessa.

Työllisyyskatsauksen mukaan osaajia haetaan kaikilla aloilla enemmän kuin viime vuosina. Varsinais-Suomessa eniten paikkoja on ollut auki rakentamisessa, jossa työvoiman kysyntä on ollut yli 60 prosenttia kovempaa kuin viime vuonna. Myös esimerkiksi teollisuudessa, tekniikan alalla, sote-sektorilla, myyntialalla, kuljetuksissa sekä siivousalan tehtävissä on paikkoja ollut yli 60 prosenttia enemmän auki viime vuoteen verrattuna.

Teollisuudessa (ei metalli) paikkoja on ollut auki peräti 134 prosenttia viime vuotta enemmän.