Esteetön Karpalopolku oli Kurjenrahkan viime kesän ehdoton hitti

0
Kurjenrahkan kansallispuisto on ollut tiennäyttäjä siinä, miten esteettömyyttä voidaan rakentaa luontoon.

PÖYTYÄ/Kurjenrahka. Kurjenrahkan kansallispuisto sai viime kesänä uuden hitin, kun 1,7 kilometrin pituinen Karpalopolku saatiin tehtyä esteettömäksi.

–Se on ollut kesäkuun lopusta saakka täysin kierrettävissä, ja reitillä on ollut tosi paljon kävijöitä ja siitä on tullut runsaasti kiitosta, Metsähallituksen luontopalveluiden erikoissuunnittelija Laura Lehtonen iloitsee.

Polun kunnostaminen oli osa lokakuussa loppunutta kansainvälistä Natac-hanketta, jossa luontokohteita uudistettiin monella eri tavalla esteettömiksi. Lehtonen sanoo, että pyörätuolilla Karpalopolun kiertää noin tunnissa, mutta se palvelee lisäksi monia muita liikkujia.

–He ovat vain murto-osa käyttäjäkunnasta. Esimerkiksi lastenvaunuilla liikkuvat, ikäihmiset ja erilaisista sydän-, luusto- ja nivelvaivoista kärsivät voivat kuulua käyttäjiin.

Luontomatkailussa esteettömyys on edelleen melko harvinaista. Lehtonen sanookin, että Kurjenrahkalla ollaan oltu aivan etunenässä ja tienraivaajia siinä, miten esteettömyyttä voidaan rakentaa maastoon ja tuoda sitä esiin.

–Vaikka korona-aika onkin tuonut kasvua näissä meidänkin luontokohteissa, kasvumahdollisuutta olisi entistä enemmän, jos esteettömyyttä parannettaisiin ja myös tiedotettaisiin siitä enemmän.

Takaisin normaaliin

Kaikkinensa Kurjenrahkan kävijämäärä ei yllä tänä vuonna viime vuoden huippulukemiin. Laura Lehtosen mukaan pikemminkin ollaan palaamassa normaalivierailijamääriin. Hän arvioi, että kokonaisluku tulee asettumaan tänä vuonna 90 000–100 000 paikkeille. Heinäkuun virallinen välitilinpäätös nimittäin osoittaa vierailijoita olleen puistossa vajaa 50 000.

–Viime vuonna vastaavaan aikaan kävijöitä oli reilu 10 000 enemmän.

Paikallisliikenne Fölin kyydissä kävijöitä riitti puolestaan suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna.

–Kokonaismatkamääriä tehtiin noin 4200, ja vuonna 2020 parisataa vähemmän, Varsinais-Suomen Liiton erikoissuunnittelija Aleksis Klap toteaa ja sanoo reittiliikenteen jatkuvan tulevaisuudessakin.

Huhtikuun loppupuolella aloittava ja lokakuun viimeiseen päivään saakka liikennöivä Föli kerää eniten matkustajia syys- ja lokakuussa, hiljaisinta taas on kesä- ja heinäkuussa. Keskimäärin kesäkuussa Kurjenrahkalta Turkuun nousi 12 matkustajaa päivässä, kun taas syyskuussa peräti 56. Yksittäisistä päivistä vilkkain oli syyskuun viimeinen sunnuntai, jolloin kyytiin hyppäsi lähes 110 asiakasta.

Reiteistä on edelleen suosituin Savojärvi, jonka kiertää vuositasolla Lehtosen mukaan arviolta 40 000–50 000 retkeilijää. Toiseksi suosituin on Pukkipalon kierros, jossa matkailijoita käy vajaa 10 000. Nousussa on kolmen kilometrin Vajosuon lenkki, joka sopii hyvin esimerkiksi lapsiperheille päiväretkeksi.

Jos taas mielii jäädä metsään yöksi, voi varautua siihen, että siellä on muitakin. Ennen koronaa alkanut innostus ei nimittäin näytä laantumisen merkkejä.

–Viikonloppuisin melkein kaikki laavupaikat ovat käytössä lähes ympäri vuoden, Lehtonen toteaa.