Liedon seurakunta valmistautuu Auran kirkon remonttiin

0
Auran kirkon remonttia on suunniteltu jo pitkään ja Liedon seurakunta on ensi vuoden talousarviossaan varautumassa remontin aloittamiseen. Kirkkoalueen kappalainen Harri Ruskeepää arvioi remontin pääsevän alkuun ensi vuonna loppuvuodeta.

AURA. Liedon seurakunta valmistautuu aloittamaan Auran kirkon remontin ensi vuonna. Kirkkoneuvoston kirkkovaltuustolle esittämässä talousarviossa Auran kirkkoremonttiin on varattu ensi vuodelle 300 000 euroa ja saman verran vuodelle 2023. Kirkkovaltuusto käsittelee talousarvion 16. joulukuuta.

Seurakunnan talousjohtaja Marika Ahola ei tässä vaiheessa tarkemmin erittele, mitä kaikkea Auran kirkossa on tarkoitus remontoida. Aiemmin on ollut esillä kirkon sähköjen uudistaminen ja esteettömyys. Kirkossa on myös korjaamista odottavia kulumia esimerkiksi alttarilla.

–Tarkempia remonttisuunnitelmia ei ole vielä vahvistettu, Ahola kertoo.

Kirkon remontti on ollut jo pitkään vireillä ja sitä yritettiin käynnistää viime hetkillä ennen seurakuntaliitosta. Syyskuussa 2020 Auran kirkkoneuvosto kuitenkin hylkäsi sähköremontista tehdyt urakkatarjoukset, ja seurakuntaliitoksen jälkeen Liedon Pyhän Pietarin kirkon remontti ajoi Auran kirkkoremontin edelle.

Pyhän Pietarin kirkon remontti on nyt peruskorjausosan osalta valmis, mutta remontti jatkuu leipähuoneen rakentamisella, kellotapulin julkisivukorjauksella ja katon tervauksella sekä kirkkotekstiilien ja urkujen uudistamisella. Pyhän Pietarin kirkon remontti nieleekin isoimman osan ensi vuoden yhteensä noin 1,6 miljoonan euron investointibudjetista.

Suunnitelmien keskeneräisyyden vuoksi Auran kirkon remontin aloittaminen ajoittunee loppuvuoteen. Ahola myös toteaa, että remontin ajankohtaa joudutaan pohtimaan, koska remontti väkisinkin tuo katkoksen kirkon käyttöön.

–Seurakunnallisen toiminnan järjestäminen tulee huomioida kirkon sulkemisen aikana.

Aholan mukaan seurakunnassa on pohdittu sitäkin, kumpi on kiireellisempi remontoida Auran kirkko vai Auran seurakuntatalo. Seurakuntatalolla on epäilty olevan sisäilmaongelmia.

–Kirkkoneuvosto tuli siihen tulokseen, että kirkko ensin, Ahola sanoo ja kertoo seurakuntatalon hankesuunnitelman valmistuvan loppiaiseksi.

Alijäämäinen vuosi tulossa

Kirkkovaltuustolle esitettävä talousarvio ennakoi ensi vuodesta noin 123 000 euroa alijäämäistä. Talousarvio painuu miinukselle poikkeuksellisen suuren poistosuunnitelman ja suurien investointien vuoksi. Toimintakate on 3,68 miljoonaa euroa, eikä vuosikate riitä kattamaan talousarvion poistoja.

Seurakunnalle arvioidaan ensi vuonna kertyvän toimintatuottoja noin 324 000 euroa ja toimintakuluja noin 4,01 miljoonaa euroa. Toimintakuluja on karsittu talouden tasapainotusohjelman mukaisesti.

Arvioitu kirkollisverotulo on 4,3 miljoonaa euroa. Seurakunnan tuloveroprosentti on ensi vuonna 1,35.