Auranmaalle 25 uutta koronavirustartuntaa torstaina

0

AURANMAA. Auranmaalle kirjattiin THL:n tilastossa torstaina 25 uutta koronavirustartuntaa: viisi Auraan, yksi Oripäähän ja 19 Pöytyälle.

Tällä viikolla Auranmaalla on ollut uusia tapauksia jo 58. Näistä 21 on todettu THL:n mukaan Aurassa, kaksi Koskella, yksi Marttilassa, kolme Oripäässä ja 31 Pöytyällä.

Viime viikko oli Auranmaan koronatartuntojen ennätysviikko. Tuolloin alueelle merkittiin 144 uutta koronavirustartuntaa: 40 Auraan, viisi Koskelle, yhdeksän Marttilaan, neljä Oripäähän ja 86 Pöytyälle.

Aurassa on nyt ollut koko pandemian aikana yhteensä 267 koronatartuntaa, Koskella 76, Marttilassa 104, Oripäässä 78 ja Pöytyällä 461.

Tartuntamäärät ovat alueella nyt rajussa nousussa herkästi leviävän omikronvariantin vuoksi. Osa tartunnoista saattaa jäädä nykyisin myös virallisten rekistereiden ulkopuolelle.

Naapurikunnista Lietoon on kirjattu tällä viikolla 48 uutta tartuntaa ja Loimaalle 43. Liedossa on nyt ollut koko pandemian aikana 1163 tartuntaa ja Loimaalla 685.