Auranmaan lukiot esittelevät toimintaansa etänä yhdeksäsluokkalaisille ja heidän huoltajilleen

0

KOSKI, PÖYTYÄ/Kyrö. Koronapandemia ja sen mukanaan tuomat rajoitukset heikentävät nuorten mahdollisuuksia saada tietoa jatko-opintovaihtoehdoistaan. Esimerkiksi perinteisiä esittelytapahtumia ja oppilaitosvierailuja on jouduttu perumaan tai lykkäämään. Varsinkin perusopetuksen jälkeiseen yhteishakuun osallistuvat pohtivat nyt tulevaisuuttaan aiempaa niukemman tiedon varassa.

Elisenvaaran ja Kosken lukiot järjestävät yhdeksäsluokkalaisille ja heidän huoltajilleen tarkoitetut esittelytapahtumat verkossa etäyhteyden välityksellä. Kosken lukio järjestää opiskelijavetoisen etäesittelyn torstaina 20.1. kello 18. Elisenvaaran lukio esittelee opiskelumahdollisuuksiaan ja syksyllä käyttöön otettavaa koulurakennusta tiistaina 1.2. kello 17.30 alkaen.

Molemmat tapahtumat järjestetään etäyhteydellä ja niihin toivotaan paitsi tutustujia, myös innokkaita osallistujia ja kysymysten esittäjiä. Osallistumisohjeet ja -linkit tulevat koulujen kotisivuille. Lisätietoja saa tarvittaessa opinto-ohjaajilta ja lukioiden rehtoreilta.