Kuin nappi pompasta

0

Allekirjoittanut ryhtyi menneellä viikolla kaasuautoilijaksi. Trollhättanissa yli 20 vuotta sitten huolella valmistettu ja sittemmin Suomessa sopivasti sisäänajettu bensa-Saab muunnettiin kaasukäyttöiseksi.

Muunnoksen jälkeen Saabin polttoaineeksi kelpaa bensan lisäksi kalanperkeistä ja syömättä jääneestä kaalisopasta jalostettu polttoaine – biokaasu, joka maksaa puolet siitä, mitä parempilaatuinen bensiini.

Veli venäläisen pumppaamaa maakaasuakin voi tankkiin suhauttaa, mutta tällä haavaa on niin onnellisesti, että biokaasu on kotimaisuuden ja ylivoimaisen puhtauden lisäksi fossiilista tuontitavaraa halvempaa. Niin on aikoihin eletty.

Nyt kelpaa kaasutella sekä edullisesti että puhtaasti. Päästöt ovat olemattomat ja hiilijalanjälki arvattavasti niin vähäinen, ettei sitä edes suurennuslasilla pohjolan valkeasta lumesta erota.

Aina yhtä antelias ja ympäristötietoinen Suomen valtio osallistuu Traficomin välityksellä näihin ilmastotalkoisiin maksamalla kolmasosan muunnoskuluista. Euro on käypä konsultti.

Eikä siinä kaikki. Muunnetun auton tehot pysyvät ennallaan. Saab lähtee biokaasulla edelleen kuin nappi pompasta tai hauki rehevästä kaislikosta. Ei sentään niin terhakasti kuin Tesla töpselistä. Jotain rajaa tässä maailmankaikkeudessa.

Jos muunnoksesta loivia haittapuolia ihan hakemalla hakee, niin takalaatikkoon asennettu kaasusäiliö lohkaisee tavaratilasta yhden kapsäkin paikan. Vaan haitanneeko tuo ensinkään.

Toisekseen kaasutankkausasemien verkosto on vielä sen verran harva, että pitempään reissuun sonnustautuminen vaatii pientä ennakkosuunnittelua. Tosin bensatankin sisältö on yhä täysimääräisesti käytössä, jos niin hassusti käy, että kaasu pääsee ennen aikojaan loppumaan. Polttoaine vaihtuu tällöin automaattisesti.

Olen antanut itselleni kertoa, että kaasukäyttöisiä henkilöautoja liikkuu Suomen teillä tällä tietoa noin 14 000. Ihmetellä täytyy, ettei enempää, kun liikennekäytössä olevien autojen määrä on kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa. Siinä sitä muunneltavaa piisaa.

Isot autonvalmistajat ovat pientä ymmärtämättömyyttään ruvenneet liputtamaan yksioikoisesti sähköautoilun puolesta. Siksi tehdasvalmisteisten kaasuautojen mallikirjo on suppeahko.

Kaikkia munia ei saisi ylevissä päästötalkoissakaan latoa samaan koriin. Monia käyttövoimia tarvitaan pitkien etäisyyksien maassa.

toimittaja evp
Jorma Kaarto
jtkaarto@gmail.com