Kunnanhallitus päätti hankkia Riihikoskelle parakkikoulun – Rehtori arvelee, että käsillä on ennakoitua pidempiaikainen ”positiivinen ongelma”

0
Riihikosken yhtenäiskoulussa opetetaan 1–9 luokkien oppilaita.

PÖYTYÄ, Riihikoski. Pöytyän kunta vuokraa niin sanotun parakkikoulun helpottamaan Riihikosken yhtenäiskoulun ahtautta.

Vuokrasopimus aiotaan solmia viiden lukuvuoden ajaksi, jonka jälkeen oppilaita arvellaan olevan enää alle 330. Tällä hetkellä yhtenäiskoulussa on 413 oppilasta.

Yhtenäiskoulun opettajat kutsuvat tulevaa parakkikoulua vuokraviipaleeksi tai viipalekouluksi.

Rehtori Minna Savon mukaan käsillä saattaa olla ennakoitua pidempiaikainen ”positiivinen ongelma”, sillä oppilasmäärän kehitystä ennakoivat laskelmat eivät huomioi muuttoliikettä.

– Esimerkiksi joulun jälkeen meille on tullut useita muuttajia, Savo kertoo.

Hän luottaa syksyllä 2019 valmistuneen modernin koulun houkuttavan jatkossakin lapsiperheitä Riihikoskelle.

Uudet tilat lähelle pääkoulua

Jotkin muuttajat ovat olleet yllättyneitä, että uudessa koulussa on tilanahtautta. Minna Savo on havainnut samankaltaisen ilmiön muuallakin Suomessa.

– Eipä kouluja liian suuriksi rakenneta. Talouskuri on kaikkialla yhtä tiukka. Pöytyän kunta on kuitenkin tehnyt hienosti tarjottuaan meille uuden yhtenäiskoulurakennuksen, Savo kommentoi.

Rehtori on tyytyväinen siitä, että lisätilat kyetään näillä näkymin sijoittamaan koulun pihapiiriin. Niiden edellyttämiä maanrakennustöitä ryhdytään todennäköisesti tekemään kevätlukukauden päättyessä.

Ensi elokuussa käyttöön otettaviin tiloihin mahtuu kolme yleisopetuksen luokkaa sekä kolme pienluokkaa.

Pöytyän teknisen toimen edustajat eivät ole vielä lyöneet lukkoon, mihin kohtaan koulun pihaa väliaikaiset rakennukset tarkalleen ottaen pystytetään.

Opettajista on tärkeää, että ne ovat mahdollisimman lähellä pääkoulua, mikä tekee oppilaiden kulkemisesta turvallista.

Tilanahtauden takana on monta tekijää

Riihikosken yhtenäiskoulu on mitoitettu 420 oppilaalle. Tilanahtaus johtuu rehtorin mukaan useasta tekijästä. Niitä ovat suurehko kuljetusoppilaiden määrä, ​joka estää tuntien porrastamisen, yhteiset opettajat muiden koulujen kanssa, erityisluokkien määrän kasvu sekä usean rinnakkaisluokan tarve.

Ahtautta on torjuttu ottamalla käyttöön Kisariihen pieni sali, johon on sijoitettu kaksi luokkaa. Kurkitaloon on tehty erityisopetuksen luokkatila. Tämä malli on todettu toiminnallisesti ongelmalliseksi ja tiloiltaan riittämättömäksi.

Koulun lähellä oleviin kunnan rakennuksiin ei ole, kirjastorakennusta lukuun ottamatta, mahdollista sijoittaa luokkatiloja. Kirjaston muuttamista väistötiloihin ei ole pidetty Pöytyällä kannatettavana ja lisäksi kirjaston käyttö on olennainen osa opetusta.

Viipalekoulun myötä Kisariihen pieni sali vapautuu ja kunnan on mahdollista luopua liikunnan harrastajien käyttöön valjastetun Mäkiäisten työväentalon vuokraamisesta.