Hyppäys palkkatöistä yrittäjäksi lyhensi Juha Uusitalon työmatkan muutaman askeleen pituiseksi

0
Juha Uusitalo pyörittää Yläneellä yhden miehen konepajaa. (Kuva: Asko Virtanen)

PÖYTYÄ/Yläne. Yläneelle näyttäisi nettihaun perusteella syntyneen uusi konepaja, Jettimetal. Soitto numeroon paljastaa, että kotisivut ovat uudet, mutta yritys ei. Mielenkiintoinen tarina konepajan taakse kuitenkin kätkeytyy.

–Niin joo, en ole kauheasti meteliä itsestäni pitänyt tai pystyttänyt kylttiä tien pieleen, mutta nyt laitoin nettisivut. Hommia piisaa sen verran kuin näin laiskalle miehelle tarvitseekin, toteaa yrittäjä Juha Uusitalo.

Kaikki on tietysti suhteellista – laiskuuskin. Uusitalo kertoo, että alkuun tuli tehtyä välillä jopa 70-tuntisia viikkoja, mutta normaalisti 50 tuntia riittää. Vuoden 2018 alussa palkkatöistä pois jäänyt mies on kuitenkin viihtynyt yrittäjänä.

Ennen täysipäiväiseksi konepajayrittäjäksi ryhtymistä Uusitalo oli pitkään Loimaalla palkkatöissä Vilakoneella. Yritystoimintaa hän alkoi pyörittää jo kymmenkunta vuotta sitten, mutta pitkään palkkatyön ohella.

Yrittämisen ja palkkatyön ohella hän viljeli kolmenkymmenen hehtaarin maatilaa. Tämä vuosi on ensimmäinen, kun pellot ovat vuokralla.

–Syksyllä ja keväällä tahtoi olla vähän sellainen tilanne, että olisi pitänyt olla monessa paikassa yhtä aikaa. Nyt voi keskittyä yrityksen pyörittämiseen.

Yhden on helppo joustaa

Yhden miehen konepajayrityksen suurin valtti on joustavuus.

–Jos hyvällä asiakkaalla tulee äkillinen tarve saada jotakin, teen usein viikonlopullakin hommia. Sitten voi olla taas arkena vähemmän ahkera. Yrittäjän vapaus on klisee, mutta totta, Uusitalo miettii.

Suurin asiakas on Mepu, tai ”paikallinen kuivuritehdas”, niin kuin Uusitalo asian ilmaisee. Hyvä asiakas saa häneltä kehut, jotka tulevat sydämestä.

–Se on hyvällä tavalla perinteinen firma. Hyvä yhteistyökumppani niin kuin sanotaan. Kuuden vuoden aikana ei ole tullut mistään sanomista vaan kaikki sovittu on pitänyt.

Loput asiakkaat ovat muun muassa erilaisia laitevalmistajia, korjausmiehiä, paikallisia viljelijöitä ja urakoitsijoita. Yksi tarvitsee akselin, toinen satoja holkkeja, kolmas jotakin muuta.

Paluu palkkatöihin ei ole käynyt mielessä ja sen verran koneista on velkaakin, ettei taitaisi ihan helpolla onnistuakaan.

Hinnoittelu hankalaa

Vuonna 2013 rakennettusta hallista löytyy niin CNC-ohjattuja työstökeskuksia kuin sorvejakin. Pajasta löytyy myös korjaus- ja yksittäiskappaleiden tekemiseen sopivia manuaalityöstökoneita.

–Aika maltillisesti olen investoinut, Uusitalo sanoo.

Yksi yrittämisen vaikeuksista on hinnoittelu. Yleensä tulee luvattua liian halvalla, kun aliarvioi sen, kuinka kauan jonkin homman tekeminen kestää.

–Jos varastosta ei löydy ja joudun tilaamaan johonkin pikku hommaan viidellä kympillä rautaa ja rahtikin maksaa puolet enemmän, tulee helposti laskettua alakanttiin.

Toinen ongelma on se, ettei työmäärä ole tasainen.

–En ole tosiaan aikaisemmin pitänyt itsestä meteliä. On tärkeää pitää työmäärä sellaisena, että pystyy pitämään aikataulut ja pystyy tekemään mitä pyydetään, Uusitalo painottaa.

Työ sinänsä eli sorvaaminen on helpompaa kuin yrittämiseen liittyvä laskeminen.

–Metallihommat sinänsä ovat harvoin ylivoimaisen hankalia ja jos ovat, aina löytyy viisaampia, joilta voi kysyä, hän muistuttaa.

Uusitalo muistuttaa, että yrittäjällä pitää olla hyvät kotijoukot.

–Vaimolle pitää antaa tunnustus siitä, että päivätyönsä lisäksi suuri osa verstaan ulkopuolisesta arjen pyörityksestä on jäänyt hänen kontolleen. Lisäksi välillä joudutaan sovittuja aikatauluja ja menoja muuttelemaan lennosta, kun tulee jotain kiirehommia. Hymyssä suin ne yleensä otetaan vastaan. Taikka voi se tietysti olla irvistyskin sen puoleen, Uusitalo naurahtaa.