Kvanttienergiahoitaja Sari Lehto nauttii Marttilan luonnosta

0
Sari Lehto antaa kotonaan kvanttienergiahoitoja. Lisäksi hän kouluttaa hoitajia ja vetää erilaisia energiakursseja niin netin kautta kuin paikan päällä.

MARTTILA. Kun kvanttienergiahoitaja Sari Lehto avaa kotinsa oven, tulija tarkistetaan perinpohjaisesti. Pitkällisten nuuhkimisten jälkeen vieras pääsee viimein asettumaan taloksi, ja keittiönpöydän alle, jalkojen juureen paneutuu kaksi karvaista kerää. Japanin akitat YukiPuki ja Kimiko ovat paitsi tarkkoja talonvahteja myös Lehdon ylimpiä ystäviä.

Marttilaan kolmikko muutti Turusta elokuun alussa. Isot koirat tarvitsevat paljon tilaa, mutta sitä sanoo tarvitsevansa myös Lehto itse.

–Olen sellainen luonne, että kaipaan omaa rauhaa, ja täällä sitä on ollut, hän kiittelee ja kehuu samalla paikkakunnan mahtavia luonnonenergioita.

Monessa mukana ollut nainen sanoo tuntevansa entuudestaan paljon ihmisiä Marttilasta. Talo onkin oikeastaan hänen asiakkaansa, missä Lehto kertoo olevansa vuokralla.

–En halunnut kuitenkaan liian kauas Turusta, sillä kaikki kolme lastani asuvat siellä. Tämä oli sopivan matkan päässä.

Monissa keitoksissa keitetty nainen

52-vuotias Lehto on kulkenut pitkän, monipuolisen ja kuoppaisenkin matkan ennen kuin hän päätyi Marttilaan. Töitä hän kertoo aina tehneensä hullun lailla, yleensä kahta tai kolmeakin yhtä aikaa.

Ura lähti aikanaan urkenemaan ravintola Kestihovista Yläneeltä, jonne Lehto pestautui äitinsä kanssa tarjoilijaksi.

–Olin 18-vuotias ja silloinen ravintoloitsija opetti minua tarjoilemaan kädestä pitäen, Lehto muistelee ja kertoo työskennelleensä alalla aina vuoteen 2004 saakka.

Vuonna 1998 Lehto oli kuitenkin niin täynnä baaritiskin takana seisomista, että hän päätti ruveta opiskelemaan kosmetologiksi ja hierojaksi. Meno oli melko vauhdikasta, sillä samaan aikaan hän veti karaokea ja kotona oli kaksi pientä lasta.

–Saatoin olla yöt karaokekeikoilla ja aamulla menin kosmetologikouluun, hän kertaa.

Alanvaihdon myötä hän oli myös vannonut, ettei ikinä enää aio mennä ravintolaan töihin.

–Sitten huomasin omistavani baarin. Samaan aikaan, kun pidin alakerrassa ravintolaa, tein yläkerrassa kosmetologin ja hierojan töitä. Lisäksi työskentelin kotimyyntikosmetiikkasarjan maahantuonnissa ja pidin kotikutsuja.

Kun nuorin lapsi syntyi vuonna 2003, Lehdon oli ruvettava miettimään ajankäyttöään.

–Minun piti lopulta päättää, onko äiti vuorokauden ympäri töissä vai mitä hän tekee. Siinä vaiheessa päätin myydä baarin pois.

Näkijän kyvyt avautuvat

Henkimaailma on aina ollut läsnä Sari Lehdon elämässä, sillä hän kertoo jo pienestä pitäen nähneensä luonnonhenkiä, enkeleitä ja enneunia. Niissä ei ole koskaan ollut mitään outoa, sillä äidinäiti oli vanhankansan tietäjä ja Lehdon tärkeä tukipilari. Opiskelujen sekä työ- ja perhe-elämän tuomien kiireiden myötä henkimaailmaan liittyvät asiat jäivät väistämättä kuitenkin taka-alalle, kunnes elämänkriisit saivat Lehdon taas heräämään.

–Vuonna 2008 äidinäitini kuoli. Siitä parin kuukauden päästä paras ystäväni teki itsemurhan ja samana vuonna tuli vielä avioero, hän kertaa rankkaa vuottaan ja sanoo silloin menneensä ensimmäistä kertaa enkelihoitajalle, josta hän koki saavansa paljon apua.

–Kun olin käynyt siellä muutaman kerran, tiesin, että haluan itsekin ruveta tekemään sitä.

Pian Lehto löysikin itsensä energiaparantajakurssilta, mutta alku ei ollut lupaava.

–En tiennyt niistä asioista mitään ja pidin kaikkia muita kurssilaisia ihan pimeinä, hän nauraa ja sanoo saaneensa vielä samana iltana kunnon opetuksen.

–Kun olin juuri kertomassa huonekaverilleni, ettei tämä taida sittenkään olla minun juttuni, aloin nähdä hänen energiakenttänsä ja kasvot selän takana. Hänen enkelinsä kertoi minulle monia yksityisiä asioita, jotka huonekaverini vahvisti olevan tosia.

Siitä illasta alkaen energiahoidot ovat olleet osa Lehdon päivittäistä elämää.

–Tähän päivään mennessä olen antanut reilusti yli 5000 energiahoitoa, hän kertoo, vaikka sanoo edelleen tekevänsä paljon myös perinteisiä hierontoja.

Kosmetologin hommat hän on sen sijaan jättänyt lähes tyystin.


 

KOMMENTTI: Vaivoja, joista en tiennyt mitään

Saan Sari Lehdolta minikvanttienergiahoidon. Istun keittiöntuolille ja hän asettuu selkäni taakse. Lehto alkaa kuljettaa käsiään energiakehossani ja löytää vaivoja, joista en ole tiennyt mitään. Nimittäin kolmas, neljäs ja viides nikamani selässä ovat kuulemma painuneet. Niihin tuodaan energiaa Lehdon käsien kautta. Hän löytää myös oikean lonkkani, joka on hiukan matalammalla kuin vasen. Keuhkojen kohdalla hän huomaa minun hengittävän pinnallisesti, mutta ei kuitenkaan tiedä, että sairastan astmaa.

En ole ennen ollut energiahoidossa, mutta se tekee vaikutuksen. Mielenkiintoisinta on kuulla, mistä vaivat johtuvat, sillä Lehdon kanavat ovat koko ajan auki henkimaailmaan. Sieltä hänelle kerrotaan esimerkiksi se, miksi hengitykseni on niin pinnallista. Rintalastani alla on nimittäin suuri suru, joka juontaa entisestä elämästäni. Seuraavana päivänä, kun tunnustelen itseäni sisäisesti, rintalastan alla tuntuu erilaiselta. Jotenkin tyhjältä tai ontolta, eikä surusta ole enää tietoakaan.

Sari Holappa